Tutkimus: Sisaruksista nuorin on hauskin, esikoiset vastuuntuntoisimpia
Nuorimmat mieltävät olevansa myös perheen suosikkeja.
Moni on varmasti kuullut, kuinka perheen esikoista pidetään vastuullisimpana, nuorin on perheen vauva – ja keskimmäinen jää huomiotta. Uuden tutkimuksen mukaan ainakin kahdessa näistä voi olla jotain perää, kertoo Yahoo!
Brittiläisen markkinatutkimusfirma YouGov:n tuoreen tutkimuksen mukaan 46 prosenttia perheen nuorimmaisista ovat perheidensä hauskimpia verrattuna 36 prosenttiin vakavammista esikoisista. Nuorimmat väittivät myös olevansa perheen suosikkeja ja luonteeltaan huolettomampia kuin esikoiset.
Yahoo!:n mukaan nuorimmat toisaalta myönsivät olevansa vähemmän vastuuntuntoisia, järjestelmällisiä ja itsevarmoja kuin vanhemmat sisaruksensa. On vaikea sanoa, ovatko piirteet synnnäisiä vai ympäristön muovaavia, mutta tutkimusta tehneet epäilevät perhedynamiikalla olevan vaikutusta.
Esikoiset saattavat olla vastuuntuntoisempia, koska heidän vanhempansa ovat jännittyneitä ensikertalaisia, jotka yleensä haluavat tehdä kaiken ”oppikirjojen” mukaan. Uuden sisaruksen tultua vanhempien huomio siirtyy uuteen tulokkaaseen ja sen johdosta esikoiset saavat isomman, kypsemmän roolin perheessä.
Yahoo!:n mukaan toista kertaa vanhemmiksi tulevat ovat myös kokeneempia, joten he ovat yleensä rennompia muiden lasten suhteen, mikä johtaa huolettomampaan lähestymiseen lasten kasvattamisessa. Lopputuloksena voi olla esikoinen, joka tuntee olevansa kyvykäs ja nuorempi, joka viihtyy huomion keskipisteenä.
Esikoiset myös ottavat opettavaisen roolin sisarusten synnyttyä, mikä muovaa heidän itsevarmuuttaan. Nuorimmaiset yleensä viihtyvät valokeilassa, koska tunteelliset vanhemmat, jotka ovat lopettaneet lasten hankkimisen, ovat hemmotelleet häntä.
YouGov:n tutkimus jätti keskimmäiset pois tutkimuksesta. Yleisesti keskimmäiset päätyvät kilpailemaan vanhempien huomiosta, toimivat saadakseen huomiota tai monissa tapauksissa saavat säännöllisesti istua takapenkin keskellä perhematkoilla, koska heillä ei ole määriteltyä roolia perheessä.
Stanfordin yliopiston tutkimuskin on kertonut, että keskimmäiset lapset ovat kateellisempia ja vähemmän rohkeita ja puheliaita kuin heidän sisaruksensa.
Lähde: Yahoo!
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ihmiset kuvaavat vuorenrinnettä: lumivyöry laittaa heidät taistelemaan elämästä ja kuolemasta
- 20 valokuvaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän perfektionisteille
- Mies käveli rannalla ja löysi pullon – sisäpuolelta löytyi vuonna 2010 kirjoitettu viesti
- Mies vei kukkia murhaajan haudalle tapasi tulevan vaimonsa – tätä tarinaa on vaikea uskoa todeksi
- Vuokraisäntä antoi häädön ja meni asunnolle – vuokralaisen jättämä jälki on karua katsottavaa
- Katso nämä kuvat pikimmiten jos luulit, että oma päiväsi alkoi huonosti – 20 kuvaa
- 9 optista illuusiota, jotka pistävät pään pyörälle – älä katso, jos olet heikkohermoinen
- Konttikodista otetut kuvat vetävät hiljaiseksi – muuttaisin heti, jos olisi mahdollisuus
- Näin rikkaat teinit viettävät kesää – valokuvat jakavat mielipiteitä ja keräävät kommentteja
- Timo päätti auttaa mopopoikia – uskomattoman pitkä avautuminen
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- Ihmiset huomaavat tiellä ”kuolleita lehtiä” – kaikki menevät kananlihalle, kun totuus paljastuu
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Näin irrotat punkin vain pienen langan avulla — jokaisen tulisi osata tämä niksi kesää varten
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Pääsi saattaa mennä pyörälle, kun katsot nämä 15 valokuvaa