Yhdysvaltalainen mies toteutti pitkäaikaisen haaveensa rakentamalla itselleen Lamborghinin. Projektin aikana hiki, kyyneleet ja veri valuivat useita kertoja, mutta jälkeen päin voi todeta, että kyllä kannatti!

Ken Imhoffin tarina on hyvä osoitus siitä, että omista unelmistaan kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain.

1

Ken Imhoffin projekti kesti yhteensä 17 vuotta.

2

3

5

6

Ken epäonnistui lukuisia kertoja…

7

…Tärkeintä kuitenkin oli se, että hän oppi lisää jokaisesta virheestään.

8

9

Imhoffin tytär sai seurata vierestä isänsä projektia.

10

Tarhaikäisestä lukiolaiseksi varttunut tyttö on ylpeä isänsä saavutuksesta.

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

Oli vuosia, jolloin Ken oli lopettamassa projektinsa kesken.

21

Mies kuitenkin jatkoi, sillä hän tunsi valtavan pettymyksen tunteen aina, kun hän käveli kellarikerroksen ohi.

22

Vihdoin miehen kova työ alkoi näkymään selvinä tuloksina.

23

24

25

26

27

28

29

30

Auton korin, moottorin ja muiden osien ollessa valmiita, Ken siirtyi vanteiden ja renkaiden pariin.

31

32

33

34

35

36

37

Kellarikerros täytyi kaivaa esiin, jotta Ken saisi autonsa esille.

38

Onneksi apuun tuli kaivuri.

39

40

41

Kaikki naapurit tulivat paikalle katsomaan tätä tilasuutta. H-hetkeen oli vain muutamia minuutteja.

42

Ja tässä on lopputulos.

43

44

45

Kenin tarina on hyvä osoitus siitä, että omista unelmistaan kannattaa pitää kiinni.

46

Kuvat: kiengineering.com

Via: coolmaterial.com