10-vuotias tyttö löydettiin hirttäytyneenä – jätti jälkeensä sydäntä riipaisevan kirjeen
10-vuotias tyttö löydettiin kuolleena – hän oli jättänyt jälkeensä sydäntä riipaisevan viestin jossa luki että hän halusi tehdä äidistään ’maailman onnellisimman naisen.’
Hätäkeskus sai puhelun, jossa kerrottiin että 10-vuotias tyttö oli hirttänyt itsensä tammikuun 6. päivä kello 22:18. Meksikossa juhlittiin tuolloin Kolmen Kuninkaan päivää, joka tunnetaan meksikoloisittain ’el Dia de Reyes’ -nimellä. Kyseisenä päivänä perheet viettävät aikaa yhdessä ja antavat toisilleen lahjoja.
Tytön traagisessa kirjeessä luki että hän halusi antaa äidilleen ’mahtavan lahjan’ tappamallaan itsensä. Viranomaisten mukaan tyttö oli ilmeisesti syyttänyt itseään siitä että isä lähti ja uskoi tämän vuoksi pilanneensa äitinsä elämän.
Tässä pieni osa sydäntä riipaisevasta kirjeestä: ”Toivon että jonain päivänä muistat minut ja halaat minua, kun tapaamme taivaassa.”
Meksikon viranomaiset vahvistivat kuolinsyyn olevan kuristuminen hirttäytymisen yhteydessä.
Tytön ruumiin vierestä löydetyssä kirjeessä luki: ”Rakkaat kolme kuningasta, haluan vain että äitini on maailman onnellisin nainen sen jälkeen, kun en ole enää täällä aiheuttamassa hänelle kipua ja pilaamassa hänen elämäänsä siitä asti kun synnyin, sillä olin syypää siihen että isä jätti meidät.
Kirje jatkui: ”Pyydän että äitiäni rauhoittumaan, ja ettei hän tee paljon töitä, lahja jota pyydän on se että hän on onnellinen. Toivon että jonain päivänä muistat minut ja halaat minua, kun tapaamme taivaassa. Uskon parhaan lahjan olevan se, että tapan itseni. Niin kuin sanoit minulle, kun toivoit etten olisi koskaan syntynyt. Rakastan sinua niin kovasti, äiti, tiedän ettei Kolmea Kuningasta ole olemassa, mutta annan sinulle tämän mahtavan lahjan.”
Kolmen Kuninkaan päivää vietetään muun muassa Espanjassa ja Meksikossa, juhlan tarkoituksena on kunnioittaa kolmea viisasta miestä. Päivä muistuttaa laajalti Joulua, jolloin perheet ovat yhdessä ja antavat toisilleen lahjoja.
Naapureiden mukaan tyttö ei ollut vaikuttanut surulliselta tai muutenkaan erilaiselta.
Meksikon viranomaiset tutkivat kuolemaa ja paikallisuutisten mukaan äitiä halutaan vastuuseen, vaikka hänen olinpaikkansa säilyy tuntemattomana.
Tällaista ei saisi tapahtua missään olosuhteissa… On kamalaa ajatella että 10-vuotias lapsi oli tätä mieltä itsestään.
Jaa uutinen, jos äiti ansaitsee mielestäsi tuomion.
Lähde: mirror.co.uk
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit