12 hirvittävää laihdutusmetodia, jotka olivat käytössä 1800-1970-luvulla

Tähtäätkö kesäkuntoon? Olet onnekas ettet elänyt 1900-luvun alkupuolella!
Laihduttaminen on kiinnostanut ihmisiä jo satojen vuosien ajan, kun ruokaa alkoi olla muuhunkin tarkoitukseen kuin pelkkään selviytymiseen. Tämä tarkoitti sitä että osa ihmisistä sai enemmän kaloreita kuin todellisuudessa kulutti. Lopputulos? Paino alkoi nousta ja siitä täytyi päästä mahdollisimman nopeasti eroon.
Laihduttajat halusivat päästä kiloistaan eroon mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti, niinpä he söivät myrkkypillereitä ja lapamatoja, jotta paino olisi pudonnut mahdollisimman nopeasti.
Alla 12 painonpudotusmetodia, joita ei kannata kokeilla kotona.
1. Lapamadot
Lapamatojen nieleminen auttoi painonpudotuksessa ja kyseistä menetelmää käytettiin erityisesti Viktoorianisella aikakaudella. Lapamadot kasvoivat mahassa ja suolistossa, kun ne söivät ruokaa, joka olisi muussa tapauksessa muuttunut rasvaksi.
Toisin sanoen lapamato varmisti ettei ihminen saanut ylimääräisiä kaloreita ja lihonnut. Laihdutuskuurin jälkeen ihminen nautti pillerin, joka tappoi madon.
2. Peräruiske
Oletko koskaan kuullut Dr. John Harvey Kelloggista? Hän on tunnetun aamiasmurobrändin perustaja, mutta hän on ollut vaikuttamassa myös tieteenalalla. Hänellä oli nimittäin erikoinen laihdutusniksi.
Dr. Kellogg avasi hoitokodin, jossa hän antoi potilailleen vesi- ja sähköshokkiterapiaa. Niksit eivät loppuneet tähän, sillä potilaat saivat myös jogurtilla täytettyjä peräruiskuja, joilla suoliston bakteerikanta korvattiin uudella. Kuulostaa hyvältä!
3. Arseeni
Viktoriaanisella aikakaudella nautittiin myös arseenia. ”Lääke” lievitti päänsärkyä, lihaskramppeja, kouristuksia ja ripulia. Ai niin, sivuvaikutuksena saattoi olla muun muassa kuolema. Arseenia käytettiin Viktoriaanisella aikakaudella myös laihdutukseen.
Mainoksissa sanottiin, että arseenipillerit nopeuttavat aineenvaihduntaa ja arseenimäärät ovat todella vähäisiä. Osa ihmisistä halusi kuitenkin laihtua nopeasti ja he söivät kerralla useamman pillerin, voit arvata kuinka siinä kävi…
4. Syö ja sylkäise metodi
Horace Fletcher keksi tavan, jolla ruoan mausta pystyi nauttimaan ilman kaloreiden kertymistä. Kyseinen ”nero” pureskeli ruokaansa, jonka jälkeen sylki kaiken pois.
Dieetin idea oli simppeli: laihduttajat saivat nauttia ruoan mausta ilman ylimääräisten kaloreiden kertymistä. Kilot putosivat, mutta osaat jo ehkä arvata ettei tempauksella ollut positiivisia terveydellisiä vaikutuksia.
5. Savukkeet
20- ja 30-luvulla olleet tupakkayhtiöt mainostivat savukkeiden laihduttavia ominaisuuksia. ”Muutama sauhu ja painonpudotus on helppoa.”
6. Musiikki
1920-luvulla vaikuttanut, Wallave M. Rogerson, väitti että musiikin kuuntelu auttoi laihduttamisessa.
Wallacen mukaan kilot putosivat itsestään, kun ihmiset kuuntelivat tiettyjä säveltaajuuksia. Ideaa mainostettiin jotakuinkin seuraavasti: ”Wallacen luonnonmukainen menetelmä toimii, luota meihin.”
7. Kumikorsetit
Osa laihduttajista halusi tuloksia nopeasti, niinpä keksittiin kuminauhakorsetti. Kuminauhat puristivat vatsaa ja kylkiluita, jonka seurauksena ihmiset näyttivät laihemmalta.
Ihmiset menettivät painoa myös hikoilemisen kautta. Kuminauha ei antanut ihon hengittää, jonka seurauksena hikoilu oli joissakin tapauksissa todella voimakasta.
8. Saippua
”Pese läskit pois ja samalla useita vuosia”, mainoksessa sanottiin. ”Toimii kuin taika ja poistaa kaksoisleuan, paljastaa vatsalihakset jne…”
Kuten ehkä arvasit, kaikki mainoksessa hehkutetut vaikutukset olivat valhetta. Laihduttava saippua oli kuitenkin yleistä, sillä samankaltaisia liikkeitä avattiin lukuisia määriä ja ihmiset todella ostivat tuotetta!
9. Laihdutussalongit
Näitä olisi voinut kutsua myös kidutuskammioiksi. Naisia ängettiin koneisiin, joissa oli letkuja ja puhaltimia, jotka ”auttoivat” painonpudotuksessa.
Laitteiden väitettiin poistavan rasvaa, mutta todellisuudessa ne eivät tietenkään toimineet.
10. Saunahousut
Tämä trendi oli suosittu 1970-luvulla ja tuote on juuri sellainen, miltä se kuulostaa. Ihmiset ostivat itselleen housut, jotka he pukivat ylleen saunassa. Tämän jälkeen he alkoivat hikoilla ja pudottivat tämän myötä painoa.
Ongelma? Housut eivät polttaneet rasvaa, vaikka paino putosikin. Ihmiset pudottivat painoa hetkeksi, mutta neste tuli kuitenkin nopeasti takaisin kehoon.
12. Aurinko- ja ilmadieetit
Tämä painonpudotusmetodi sisälsi säännöllisen annoksen ilmaa ja auringonvaloa. Kyllä, ei lainkaan ruokaa. Dieetin kehittäjä, Hira Ratan Manek, sanoi myös että auringon tuijottaminen auttoi.
Olisin itse nimennyt kyseisen dieetin nimellä: ”näe auringonvaloa ja nälkää.”
Näitä painonpudotusmenetelmiä katsoessa täytyy todeta, että on ihanaa elää 2000-luvulla! Tiede ja terveysteknologia on kehittynyt ja ihmiset eivät enää kokeile hullunkurisia tai jopa hengenvaarallisia painonpudotusmenetelmiä.
Jaa uutinen Facebookissa!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- 20 syytä, miksi bileissä ei koskaan kannata sammua ensimmäisenä – katso ennen kuin biletät
- Feissarimokat: liukuvoide on ”munattomien turhake” – mies kertoo kuinka iso hänellä on
- Feissarimokat: Raimo yritti saada naiselta alapääkuvan – tätä sähköpostia lukiessa tekee mieli itkeä
- Feissarimokat: insuliinin kokeilu päättyy sairaalareissuun – ”kaveri pisti lääkkeitä muhun”
- Kun huono päivä koittaa niin katso nämä kuvat – et pety ja saat lohtua
- Feissarimokat: Hanna etsii tuhmia miehiä – saa lähes välittömästi tarjouksen
- Feissarimokat: suomalaispoika lähtee kirkon kesäleirille – katuu päätöstään heti
- Feissarimokat: Jenina listasi varoitusmerkit miehissä – ei jää paljoa jäljelle, jos kaikkia noudattaa
- 25 karmivaa kuvaa, jotka saavat kylmät väreet virtaamaan pitkin selkärankaa
- Kynsiä pureskelevilla ihmisillä on yhteinen tekijä — tapa voi olla myös erittäin vaarallinen
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan