16-vuotias poika oli laiha ja kärsi itsetunto-ongelmista – 7 vuotta myöhemmin häntä on vaikea tunnistaa
Ilya oli 16-vuotias, kun hän päätti ostaa kuntosalikortin ja aloittaa treenaamisen.
Ilya oli vielä muutamia vuosia sitten yksi koulun jalkapallojoukkueen pienimmistä pojista, mutta tämä ei estänyt häntä tekemästä kovasti töitä.
”Mikä todella piti minut motivoituneena, oli vuosien varrella tapahtunut kehitys”, Ilya paljastaa videollaan.
Ilyaa ei kuitenkaan valitettavasti hyväksytty muutaman suureen jalkapallojoukkueeseen. ”Kun minut oltiin torjuttu, menetin motivaationi ja lopetin jalkapallon pelaamisen kokonaan, se on luultavasti yksi elämäni pahimmista virheistä. En voi sanoa muuta kuin sen, että olin lapsi jolla oli heikko henkinen kantti.”
Jalkapallon jälkeen Ilya päätti alkaa käymään salilla ja muuttaa ruokavaliotaan – tämä päätös muutti hänen elämänsä
16-vuotias Ilya oli menettänyt itseluottamuksensa, sillä hän piti itseään liian laihana. Niinpä hän toivoi erästä asiaa täyttäessään kuusitoista – hän toivoi muutosta. Tuosta päivästä lähtien Ilya alkoi syömään kunnolla ja treenaamaan ahkerasti kuntosalilla. 19-vuotiaana Ilya oli läpikäynyt muutoksen, joka vaikutti aluksi täysin mahdottomalta. Nykyään 22-vuotias Ilya treenaa edelleen kovaa ja rakastaa omaa kehoaan.
Ilya on mainunnut ettei hän koskaan uskonut olevansa tarpeeksi rohkea ollakseen se henkilö, jota hän edustaa tänä päivänä.
”Olen todella onnellinen todetessani, että tein sen – minusta tuli parempi versio itsestäni”, Ilya kirjoittaa.
Tänä päivänä Ilya haluaa motivoida muita tavoittelemaan unelmiaan ja tulemaan parhaaksi versioksi itsestään
”Jos haluat jotain itsestäsi palavasti, kaikki on omissa käsissäsi! Minulla on ollut lukuisia tilanteita, jolloin olin heikkona ja halusin lopettaa. Muutin nuo tunteen rohkeudeksi ja polttoaineeksi, joiden avulla jaksoin painaa entistä kovempaa luovuttamatta koskaan!”
Erittäin inspiroiva tarina ihmisille, olivat he sitten millaisessa elämäntilanteessa tahansa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Some hämmentyi – Annika keksi todella hämmentävän käyttökohteen ”lelulleen”
- Feissarimokat: Kaisan älykello alkoi puhua rumia
- Feissarimokat: Sannan ummetuslääke oli vähän liiankin tehokas
- Merkkitietoinen kissa vaatii Nikea – some hullaantui
- Patukka aiheutti parisuhdekriisin – kumman puolella sinä olet?
- Feissarimokat: Mies toi kotiin laskiaispullat – karu totuus parisuhteesta paljastui
- Feissarimokat: Mitä sinä tekisit 60 miljoonalla eurolla?
- Feissarimokat: Onko kaksivuotiaani vajaa?
- Feissarimokat: Ovatko miehet liian herkkiä deittiäppeihin?
- Feissarimokat: Onko sinuakin huijattu koko lapsuutesi?
- Feissarimokat: Mies toi kotiin laskiaispullat – karu totuus parisuhteesta paljastui
- Patukka aiheutti parisuhdekriisin – kumman puolella sinä olet?
- Feissarimokat: Mitä sinä tekisit 60 miljoonalla eurolla?
- Merkkitietoinen kissa vaatii Nikea – some hullaantui
- Feissarimokat: Sannan ummetuslääke oli vähän liiankin tehokas
- Feissarimokat: Kaisan älykello alkoi puhua rumia
- Some hämmentyi – Annika keksi todella hämmentävän käyttökohteen ”lelulleen”











