2 miljoonan dollarin ydinsodan kestävä bunkkeri – video sisäpuolelta on mykistävä

Mitä tarvitset selvitäksesi 5 vuoden ajan maan alla?
Isän ja pojan ylläpitämä YouTube-kanava ”What’s Inside” on omistettu nimensä mukaisesti asioiden sisällön tutkimiseen. Kaksikko aloitti selvittämällä arkipäiväisten tavaroiden, kuten tennispallon, ampiaispesän ja tietokoneen sisällön. Videoiden suosio räjähti kuitenkin nopeasti, jonka jälkeen isä ja poika ovat päässeet tutkimaan mitä mielenkiintoisimpien esineiden ja paikkojen sisäpuolta.
Mitä löytyy ydinbunkkerin sisältä?
Tällä kertaa What’s Inside:n videolla tutustutaan Yhdysvalloissa sijaitsevaan tuomiopäivän bunkkeriin. Bunkkerin sisällä pystyy asumaan yhtäjaksoisesti jopa 5 vuoden ajan ja se kestää huimaa 894 m/s tuulennopeutta – sekä vaaralliselta ydinsäteilyltä.
Bunkkeri ulottuu monien kymmenien metrien syvyyteen ja siinä on yli 10 kerrosta – mukaan lukien ensiapu & valvontakerros, lukuisia asuinkerroksia, kuntosali & spa-kerros ja viihdekerros, joka sisältää muun muassa oman elokuvateatterin! Eri kerroksiin pääsee hissin avulla.

Bunkkeri oli alunperin rakennettu ohjussiiloksi kylmänsodan aikana, kun Neuvostoliitto ja Yhdysvallat laittoivat satoja miljardeja dollareita kilpavarusteluun. Tänä päivänä bunkkeri on muutettu luksus asuntokokonaisuudeksi, mutta paikka suojaa edelleen siellä asuvia henkilöitä tarpeen tullessa.

Paljon tällainen ”kämppä” maksaa?
Kyseisen bunkkerin voi ostaa 2 miljoonalla dollarilla eli noin 1,77 miljoonalla eurolla. Voin kuvitella että monilla miljönääreillä on tällainen paikka, johon he voivat viedä tarpeen tullen koko sukunsa suojaan.

Luksuksesta huolimatta, en tiedä kuinka kauan pystyisin asumaan betonisessa luolassa näkemättä päivänvaloa vuosiin.
Pääset katsomaan tarkemmin bunkkerin sisäpuolelle oheisen videon myötä.
Todella upea, mutta samalla karmivan tuntuinen paikka. En oikein osaa sanoa, haluaisinko asua näin valtavassa ja kolkossa betoniluolassa…
Jaa artikkeli Facebookissa, jos uskot että ystäväsi haluaisivat katsoa tämän videon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Feissarimokat: hukatuiden tavaroiden metsästystä: vieraan naisen asu aviomiehen kotona
- Feissarimokat: mitä tehdä, kun kakkoshätä iskee julkisella paikalla? Lue kiusalliset tarinat
- Feissarimokat: Sirpa tarkkailee ihmisiä ostoskeskuksissa – ”70% ovat ylilihavia”
- Pariskunta lavasti kosinnan ravintolassa – tekivät sen saadakseen ilmaisen jälkiruoan
- Näin valmistat täydellistä perunamuusia 10 minuutissa – kaksi helppoa vaihetta
- Feissarimokat: kebab-rullassa oli liikaa lihaa – ”multa meni ruokahalu”
- Hurjia otoksia toisen maailmansodan aseista ja bunkkereista – ajatuksia herättäviä valokuvia
- Feissarimokat: Miehet vs. naiset kirpputorilla – Timo tiivisti eron erittäin yksinkertaisella tavalla
- Feissarimokat: Airin mukaan raskauden jälkeen ei saisi tai pitäisi olla pulskassa kunnossa
- Feissarimokat: kaunis nainen lähetti kaveripyynnön – Miika pyytää apua tilanteeseen