23-vuotias nainen synnytti kolmoset – lääkäri tutkii heitä tarkemmin ja käy ilmi, että he ovat yksi 200 miljoonasta
Kuva: Instagram / BeckiJo92
23-vuotias äiti synnytti kolmoset, mutta lopulta kävi ilmi että vauvat ovat yksi 200 miljoonasta.
Becki-Jo Allen ja hänen kumppaninsa Liam asuvat yhdessä tyttärensä, Indianan, kanssa Liverpoolissa. Pariskunta halusi toisen lapsen, jotta Indianalla olisi leikkitoveri. Ei mennytkään kauaan, kun Becki-Jo oli jälleen raskaana. Tavallinen raskaus tulisi kuitenkin olemaan kaikkea muuta kuin tavallinen, Daily Mail kirjoittaa. Becki-Joen raskaus oli poikkeuksellisen vaivalloinen – hänellä kärsi voimakkaasta aamupahoinvoinnista ja päänsärystä. Selitys poikkeuksellisen vaivalloisille oireille tuli ensimmäisessä ultraäänessä, jossa selvisi että Becki-Joe odotti kolmosia.

Lääkärit päättivät tehdä keisarileikkauksen
Leikkaus sujui erinomaisesti ja pojat nimettiin Romaniksi, Roccoksi ja Rohaniksi. Kolmoset joutuivat viettämään ensimmäiset kuusiviikkoa tehovalvonnassa, sillä he kaikki painoivat synnyttyään vain 1500 grammaa.

Totuus tuli ilmi
Roman, Rocco ja Rohan olivat geneettisesti TÄYSIN identtisiä. Tällainen on äärimmäisen harvinaista, sillä identtisten kolmosten todennäköisyys on yksi 200 miljoonasta, Daily Mail kirjoittaa.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa