24-vuotias malli toteaa olevansa liian kuuma löytääkseen deittiseuraa – tässä kuvia
Alaw Haff on niin ”kuuma”, etteivät ihmiset usko hänen olevan aito. Tämän seurauksena malli on saanut bannit lukuisista deittailusovelluksista kuten; Tinderistä, Bumblesta ja Hingesta. 24-vuotias Alaw on kotoisin Walesista ja hän kertoo olevansa erittäin turhautunut.

Haff tienaa noin 44 tuhatta puntaa vuodessa julkaisemalla vähäpukeisia kuvia OnlyFansiin, mutta hänen ulkonäkönsä ei ole edesauttanut ”sen oikean” löytämistä. Lakia opiskellut Haff sanoo saavansa porttikiellon deittailusovelluksista, koska hän on liian seksikäs.
”Deittisovellukset kohtelevat minua todella epäreilulla tavalla”, Haff toteaa.

Haff on kieltämättä näyttävä ilmestys!

Haff on saanut bannit Tinderiin muun muassa vuosina 2020 ja 2021, jonka jälkeen hän ei ole vaivautunut luomaan uutta tiliä.

Deittisovellukset ovat pyytäneet Haffilta todisteita hänen aitoudestaan ja nainen kertoo toimittaneensa kuvia henkkareistaan. Haff kertoo nauttineensa viime ystävänpäivänä omasta seurastaan, koska deitin löytäminen ilman Tinderiä on todella vaikeaa.

Minä sanoisin, että Haffin kannattaisi kysyä neuvoa mummoilta, jotka eivät ole kuulleetkaan Tinderistä. Vanhemmilta rouvilta voisi saada hyviä vinkkejä siihen, kuinka ihmiset olivat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ennen Internetiä.
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?