Puolalaisnaisen toinen silmä sokeutui, kun yritys tatuoida silmämunat mustiksi epäonnistui.

Wroclawista kotoisin oleva 25-vuotias nainen oli saanut inspiraatiota Popek -nimiseltä räppäriltä, joka oli myös tatuoinut silmämunansa mustiksi.

Aleksandra Sadowska oli toimenpiteen jälkeen valittanut kivusta silmissään, vaikka tatuoija vakuutti että kyseessä on normaali reaktio. Tatuoija oli kehottanut Aleksandraa ottamaan särkylääkkeitä, kunnes kipu helpottaisi.

Paikallismedian mukaan Varsovasta kotoisin oleva tatuoija on kuitenkin saamassa syytteen käytettyään ihon tatuoimiseen tarkoitettua mustetta silmiin.

”On olemassa selviä todisteita siitä ettei tatuoija tiennyt, kuinka silmät tulisi tatuoida”, Aleksandran asianajaja kertoo ja jatkaa:

”Tatuoija päätti silti tehdä toimenpiteen, joka johti tähän tradegiaan.”

Lääkärit olivat sanoneet Aleksandralle, että hän ei tulisi koskaan saamaan näköään takaisin. Lisäksi he kertoivat, että hän tulisi todennäköisesti menettämään näkönsä myös vasemmasta silmästä. 

”Lääkärit eivät valitettavasti ole olleet optimistisia paranemisen suhteen. Vauriot ovat liian syvällä ja laajoja. Pelkään, että sokeudun kokonaan. En lukitse itseäni kellariin ja masennu. Olen surullinen, mutta jatkan elämääni”, Aleksandra kertoo. 

Tatuoinnin ottamisesta on kulunut neljä vuotta ja tatuoija on vihdoin saamassa syytteen aiheuttamistaan vahingoista. 

Tähän pisteeseen saakka tatuoija sai jatkaa yrityksensä pyörittämistä, jossa hän teki pääosin korvalävistyksiä. Tatuoija on kiistänyt syytteet ja oikeudenkäynnin on määrä alkaa tulevina kuukausina.

Kyseinen tapaus nousi pinnalle sen jälkeen, kun 24-vuotias nainen koki saman kohtalon värjättyään silmämunansa sinisiksi. 

New South Walesista kotoisin oleva Amber Luke oli kuitenkin onnekkaampi kuin Aleksandra, sillä hän sai näkönsä takaisin viikkojen jälkeen. 

Amber Luke kuvaili kokemustaan seuraavasti:

”Toimenpide tuntui aivan siltä kuin tatuoija olisi ottanut 10 terävää lasinsirua ja hieronut niitä silmiini. Tatuoija oli valitettavasti edennyt liian pitkälle silmämunaani. Jos toimenpide tehdään oikein niin sen ei pitäisi aiheuttaa sokeutumista. Olin sokeana kolmen viikon ajan. Se oli aika karmivaa.” 

Ehkä Amberin ja Aleksandran tapaukset toimivat todisteena sille, miksi silmiä ei kannata tatuoida, vaikka oikein toimittuna sokeutumista ei tulisikaan tapahtua.

Jaa uutinen Facebookissa, jotta muut eivät koe samaa kohtaloa.