6 merkkiä vihjaavat sydänkohtauksen riskistä hyvissä ajoin ennen kohtausta
Omasta terveydestä puhuttaessa ei ikinä voi olla liian varovainen tai tarkka.
Brightside kokosi merkkejä ovella kolkuttelevasta sydänkohtauksesta. Nämä ennenaikaiset merkit ovat yleensä hälyyttäviä erityisesti silloin, kun ikää on kertynyt ja elämäntavat eivät ole maailman terveellisimmästä päästä. Myös stressi vaikuttaa olennaisesti riskiin saada sydänkohtaus. Nämä perus merkit on hyvä tietää, vaikka et itse kuuluisi riskiryhmään, sillä voit kertoa asiasta esimerkiksi sukulaisellesi tai ystävällesi.Lue alta merkit, joita ei kannata sivuttaa:
1. Väsymys ja uupumus
Kun valtimosi tulevat ahtaiksi, sydämesi saa huomattavasti vähemmän verta kuin aikaisemmin. Tämä saa sydämen tekemään töitä paljon kovemmin, mitä sen tavallisesti tarvitsisi tehdä, jonka seurauksena olo on uupunut.2. Hengityksen tiheytyminen
Keuhkosi eivät saa tarpeeksi happea, kun sydämesi saa normaalia vähemmän verta. Keuhkot ja sydän ovat riippuvaisia toisistaan ja ilman toisiaan ne eivät voi toimia oikein. Mikäli sinulla on ongelmia hengityksen kanssa, tulisi sinun olla yhteydessä lääkäriin.3. Heikko olo
Kehosi muuttuu heikoksi, kun valtimot eivät pysty toimittamaan verta tarpeeksi jokaiseen kehon osaan. Lihaksesi eivät saa, mitä ne tarvitset, jonka seurauksena tasapainosi ja voimasi heikentyvät.4. Huimaus ja tuskanhiki
Huono verenkierto tarkoittaa myös sitä, että aivosi eivät saa tarpeeksi happea. Tämä on hengenvaarallista, eikä ongelmaa tulisi vähätellä. Ensimerkit ovat kuitenkin yleensä huimaus ja ”nihkeys”.5. Paine tai kipu rintakehän alueella
Paine ja kipu rintakehän alueella kasvaa ja kasvaa, kunnes sydänkohtaus lopulta tulee. Ole siis yhteydessä lääkäriin, mikäli tunnet usein kipua tai painetta rinnassasi.6. Flunssan ja vilustumisen oireet
Kuin tyhjästä ilmestyneet flunssan oireet ovat usein olleet merkki siitä, että sydänkohtaus on tuloillaan. Monet ihmiset ovat tunteneet olonsa flunssaiseksi ennen kohtausta. (Tosin tässä on hyvä pitää mielessä se, että perusterveiden ihmisten ei tulisi olla huolissaan pienestä flunssasta.)Lähde: Brightside.me
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa
- Haluatko matkustaa halvemmalla? Nämä 5 vinkkiä voivat säästää pitkän pennin
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Yksi asia unohtuu monelta – 7 vinkkiä vauvan ensimmäiseen lentomatkaan
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Näin lentoemännät kostavat salaa rasittaville matkustajille – tätä et halua kokea
- Oletko yksin matkustava nainen? Näillä viidellä niksillä tapaat miehiä lomalla helposti
- Älä koskaan tee lentokoneessa tätä yhtä asiaa: ”Aika varmasti saa porttikiellon”
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Haluatko matkustaa halvemmalla? Nämä 5 vinkkiä voivat säästää pitkän pennin