70-luvun kokaiinimainokset ovat jäätävää katsottavaa – ei ihme että katumyynti räjähti käsiin
Kokaiinin mainostaminen tuntuu tänä päivänä todella absurdilta ja moraalittomalta ajatukselta.
Netflixin supersuositun Narcos -tv-sarjan innoittamat fanit päättivät etsiä käsiinsä 1970-luvun kokaiinimainoksia. Tämän jälkeen he latasivat kuvat nettiin, josta ne päätyivät Imguriin ja lopulta kuvien suosio suorastaan räjähti yhteisöpalvelu Redditissä. Kokaiinia käytettiin puudutusaineena vielä 1900-luvulla, mutta se kiellettiin myöhemmin ja korvattiin muilla puuduttavilla aineilla.Mikä on Narcos?
Narcosissa tutustutaan Pablo Escobarin ja Medellinin kartellin toimintaan sen alusta huippuvuosiin ja tuhoutumiseen saakka. Kartelli kuljetti Yhdysvaltoihin miljardien dollarien edestä kokaiinia ja Pablo taisi olla hetken aikaa maailman rikkain ”bisnesmies.” Samaan aikaan Pablon julma ja brutaali kartelli tappoi tuhansia siviilejä ja soti poliisia sekä hallitusta vastaan.Mainokset ovat 1976 – 1981-luvulta
On erikoista katsoa kuvia, joissa ihmisiä opetetaan käyttämään kokaiinia ja muita huumeita, muun muassa kannabista. Mainoksia katsoessa ei ole vaikea päätellä miksi kokaiini oli 1970-luvun ”kuningas.” (Yhdysvalloissa saa tosiaan mainostaa kokaiinin käyttöön tarvittavia välineitä. Tosin osa valtioista, kuten Ohio ja Nebraska ovat kieltäneet kokaiinin valmistusvälineiden ja käyttövälineiden mainostamisen) Voit katsoa hurjat kuvat alapuolelta!#1
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
#17
#18
#19
#20
#21
#22
#23
#24
#25
#26
#27
#28
#29
#30
#31
#32
#33
Lähde: Adweek.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Tämä nimitys Helsingistä on sitten kielletty – ”Senkin maalaistollot!”