Äiti herää poikansa kirkumiseen – rientää apuun ja tajuaa, että on kiire toimia
Omien lasten hyvinvointi on tärkein asia jokaiselle vanhemmalle. Kaikilta onnettomuuksilta ja vaaratilanteilta ei voida kuitenkaan välttyä vaikka tehtäisiin mitä tahansa.
6-vuotias Tyler oli nukkumassa kerrossängyssä kotonaan Macksvillessa, Australiassa kun hänen äitinsä, Tammy, heräsi lapsensa paniikinomaiseen huutoon, australialainen Daily Telegraph raportoi.
Hän juoksi äkkiä poikansa luokse selvittääkseen mikä on vialla.
Ei mennyt montaa sekuntia kunnes hengenvaarallinen selvisi
Lähes kolme metriä pitkä pyton oli kietoutunut verisen pojan ympärille ja purrut häntä lukuisia kertoja, brittiläinen Independent kirjoittaa.
Tyler nukkui kerrossängyn ylemmässä osassa, mutta käärme oli onnistunut luikertelemaan hänen viereensä.
Onnistui pelastamaan poikansa
Tammy sai vapautettua poikansa käärmeen otteesta. Poika oli veren peitossa ja hänellä oli lukuisia puremia ympäri kehoa, joista yksi oli kasvoissa.
Tyler vietiin pikaisesti Macksvillen sairaalaan, josta hänet kuljetettiin toiseen sairaalaan lepäämään yön ylitse, Daily Telegraph kirjoittaa.
Eläinlääkäri Narre Warren kertoi Daily Mail Australian haastattelussa, että käärmeet ovat sitä aktiivisempia mitä lämpimämpää on. Hän sanoi ettei Tyler ole ensimmäinen, joka on saanut pureman kotonaan. Ihmiset ovat joutuneet käärmeiden hyökkäyksen kohteeksi ympäri Australiaa.
Perhetuttu, Craig Baker, löysi käärmeen myöhemmin ja tappoi sen.
Karmiva tilanne päättyi onneksi ja Tammyn mukaan Tyler ei muista tapauksesta juurikaan mitään.
En osaa edes kuvitella millaista olisi löytää kolmemetrinen käärme omasta kodista. Onneksi Suomessa on vain ranta- ja kyykäärmeitä, eikä kuristajakäärmeitä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lomailijoille tulossa uusi maksu Suomessa – perhelomalle jopa yli sata euroa lisähintaa
- Moni turisti tekee tämän rannalla tietämättään – voi napsahtaa 3 000 euron sakko
- Tämä muutos voi pilata lomasi jo lentokentällä – jonotus venyy pahimmillaan kahteen tuntiin
- 15 euroa tästä? Suosikkilomakohteen hinnat herättävät matkailijoissa raivoa
- Tutkija varoittaa: Suomalaisten suosikkikohteessa piilee nyt yllättävä terveysriski
- Brittilehti ylistää tätä suomalaisrantaa – oletko jo käynyt?
- Jokaisen inhokkipaikka katoaa lentokoneista – yllättävä ratkaisu tilalle
- Tätä pakkausmokaa kadut viimeistään lentokoneessa – reissu menee todennäköisesti pilalle
- Älä koskaan tee tätä mokaa, jos lennät lapsen kanssa – saat muiden matkustajien vihat päällesi
- Haluatko matkustaa ilmaiseksi? Kokeile näitä 4 niksiä
- 15 euroa tästä? Suosikkilomakohteen hinnat herättävät matkailijoissa raivoa
- Brittilehti ylistää tätä suomalaisrantaa – oletko jo käynyt?
- Tutkija varoittaa: Suomalaisten suosikkikohteessa piilee nyt yllättävä terveysriski
- Tämä muutos voi pilata lomasi jo lentokentällä – jonotus venyy pahimmillaan kahteen tuntiin
- Moni turisti tekee tämän rannalla tietämättään – voi napsahtaa 3 000 euron sakko

