Äiti vei 9-vuotiaan pojan tatuoijan luokse – tilanteesta kuvattu video on saanut ihmiset kiehumaan raivosta
Ohiosta, Yhdysvalloista kotoisin oleva 9-vuotiaan lapsen äiti on joutunut vihan kohteeksi sosiaalisessa mediassa.
ABC6 -uutisten mukaan poika oli vaatinut äitiä viemään hänet tatuoitavaksi. Äiti päätti ladata videon, jossa poikaa tatuoidaan Facebookiin. Videolla 9-vuotias poika istuu tatuoijan tuolilla, samaan aikaan äiti katsoo vierestä. Äidin mukaan poika oli vaatinut itselleen tatuointia. Äiti piti tatuoinnin ajan pojastaan kiinni ja lopputuloksena hän sai olkapäähänsä ”S”-kirjaimen. ABC6 -uutisten mukaan poliisi on varmistanut että videolla esiintyvä nainen on pojan äiti ja että hän latasi videon Facebookiin. – Katsokaa minua, se menee hyvin. Olet melkein valmis, nainen sanoo videolla.
Poliisi tutkii tapausta
Video keräsi valtavan määrän vihaisia kommentteja ja poliisit kävivät äidin luona. Äiti sanoi tuolloin että tatuoinnin hankkiminen oli pojan idea.
– Poika on oli vaatinut lupaa tatuoinnin hankkimiseen, poliisi kertoo ABC6 -uutisille.
Poliisi tutkii tapausta, mutta vielä on epäselvää onko äiti syyllistynyt rikokseen.
Tappouhkauksia somessa
Tatuointia tehneen tyttären äidin mukaan tytär on saanut lukuisia tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa. Hän tuomitsee tapauksen, mutta painottaa että poika voi tällä hetkellä hyvin.
– Tyttäreni toimi typerästi tehdessään 9-vuotiaalle tatuoinnin, vaikka hän ei sinänsä tehnyt mitään väärää. Lasta ei kuitenkaan kohdella kaltoin eikä häntä olla jätetty heitteille. Tekikö pojan äiti huonon päätöksin? Kyllä, tatuoijan äiti kirjoittaa Facebookissa.
Mielestäni 9-vuotias ei saa itse päättää ottaako hän tatuoinnin vai ei. Vanhempien tehtävä on ohjeistaa ja opettaa lapsia toimimaan oikein.
Pienet lapset eivät välttämättä ymmärrä mikä on heille hyväksi tai haitaksi – jaa uutinen jos olet kanssani samaa mieltä!
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?