Argentiinan rannikkovartiosto avasi tulen kohti kiinalaista kalastusalusta – konflikti tallentui videolle
Argentiinan laivasto aloitti tulituksen kohti kiinalaista kalastusalusta, joka kalasti laittomasti Argentiinan merialueella.
Kiinan kalatalousvaliokunta toivoo että Argentiina tekisi merialueelleen elektroniset koordinaatit, joiden avulla tulevilta konflikteilta voitaisiin välttyä. Argentiinalainen sanomalehti Clarín kirjoittaa, että maan rannikkovartiosto jahtasi kiinalaista HUA XIANG 801 kalastusalusta, joka kalasti laittomasti Argentiinan merialueella aikaisin lauantaiaamuna.
Operaatio kesti kolmen tunnin ajan, jonka jälkeen rannikkovartiosto avasi tulen kiinalaista kalastusalusta kohti. Kiinalaiset vetäytyivät nopeasti paikalta ja tämän hetkisten tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut, Argentiinan puolustusministeriö raportoi.
Kiina toivoo ettei tulevaisuudessa vastaanvanlaisissa tilanteissa käytettäisi voimaa, joka voi vahingoittaa laivassa työskentelevää miehistöä.
Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun kiinalaiset ovat kalastaneet luvatta Argentiinan merialueella. Maaliskuun 14. päivä 2016 Argentiinan rannikkovartiosto avasi tulen kohti kiinalaista kalastusalusta, joka oli kalastamassa ilman lupaa. Kukaan ei loukkaantunut operaation aikana, joka kesti 8 tuntia.
Katso video alta:
Toivottavasti tällaisilta konflikteilta vältytään tulevaisuudessa…
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa