Aseistautuneet ryöstäjät hyökkäävät baariin – miljoonat nauravat sinipaitaisen miehen reaktiolle
Ihmiset ovat tänä päivänä niin addiktoituneita puhelimiinsa että he eivät välttämättä huomaa edes ympärillä vallitsevaa kaaosta.
Puhelimet ovat aiheuttaneet lukuisia auto-onnettomuuksia, kuolemantapauksia ja muita ei-toivottuja seurauksia. Yksi ikävistä ilmiöistä on myös se että ihmiset kuvaavat tänä päivänä tappeluita ja onnettomuuksia ennen kuin he menevät edes auttamaan – tämä on mielestäni suorastaan sairasta. Tässä tapauksessa puhelin teki ryöstäjien työstä helpompaa…
Älypuhelin vei kaiken huomion
Tässä tapauksessa emme tiedä mitä mies katseli puhelimestaan. On kuitenkin varmaa että puhelimen näytöllä oli jotain todella mielenkiintoista, itse asiassa niin mielenkiintoista ettei mies huomannut ympärillä tapahtunutta asellista ryöstöä. Varkaat tulivat liikkeen sisälle ja baarin, jonka jälkeen he poistuivat paikalta. Hetki tapahtuneen jälkeen puhelinta katsonut mies nosti katseensa ylös ja huomasi ihmeissään mitä oikein oli tapahtunut. ”Videolla sinipaitainen mies on niin koukussa kännykkäänsä ettei hän huomaa ympärillään tapahtuvaa ryöstöä, joka sattui Nova Serranassa, Brasiliassa”, YouTube-videon kuvauksessa lukee. Voit katsoa oheiselta videolta mitä ryöstön aikana tapahtui. (Kuvittele jos kaikki baarissa olleet ihmiset olisivat käyttäytyneet samalla tavalla!) Jaa video ystävällesi, joka tulee mieleen tästä puhelinaddiktista! :DLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa