Brad Pittin äiti sai Angelina Jolien geenitesteihin

Sisäpiiriläisen mukaan Brad Pittin äiti Jane Pitt vaikutti Angelina Jolien päätökseen käydä geenitesteissä. Testitulokset johtivat lopulta Jolien kohuttuun päätökseen poistattaa rintansa ehkäisynä rintasyöpää vastaan.
”Tavallaan Jane auttoi pelastamaan Angien hengen”, sisäpiiristä kerrotaan. Jolie oli kertonut miehensä äidille harkitsevansa geenitestejä. Jane Pitt kehotti näyttelijätärtä tekemään sen, minkä ajatteli olevan parasta lapsiaan ajatellen. ”Angien ei tarvinnut kuulla muuta. Hän päätti samalla hetkellä käyvänsä testeissä”, lähde juoruaa. Geenitesteissä selvisi, että Joliella on BRCA1-syöpägeeni ja 87 prosentin mahdollisuus saada rintasyöpä. Naiset keskustelivat testistä viime jouluna, kun Brad Pittin vanhemmat lomailivat yhdessä Jolie-Pittin perheen kanssa. Jane Pitt ei ole kertonut yksityisen keskustelun sisältöä, mutta sanoi kuitenkin heidän olevan iloisia Jolien ratkaisusta. ”Meistä tämä oli hyvä päätös lapsia, häntä itseään ja perhettä ajatellen. Nyt meistä tuntuu, että Angelina voi elää ilman huolta syövästä”, Jane Pitt on sanonut. Lähde: Times’ LiveLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan