Brassinainen otti täytettä pakaroihinsa – päiviä myöhemmin otettu kuva on karmivaa katsottavaa

Brasilialaisnainen sai karmivia vammoja toimenpiteestä, jossa oli tarkoituksena kohottaa hänen pyllyään.
Rio de Janeirosta kotoisin oleva kolmen lapsen äiti, Angela Pedrosa, otti peppuunsa 300 millilitraa silikoonia saadakseen suuremman takamuksen.
Angela joutui kuitenkin sairaalaan kahdeksi kuukaudeksi ja lääkärit taistelivat hänen henkensä puolesta. Lääkärit poistivat pyllystä mädäntynyttä kudosta, joka oli aiheuttanut hengenvaarallisen tulehduksen.
Lopputuloksena 26-vuotiaan molempiin pakaroihin jäi suuria arpia ja ruhjeita – eikä hän ole vielä päässyt pälkähästä
Angela kertoo tarvitsevansa vielä uusia leikkauksia, jotta aiheutuneet vahingot korjattua. Angela on suunnitellut ottavansa rasvansiirron, jossa täytettä lisätään hänen takamukseensa. Tämä on brassinaisen kolmas peppua kohottava toimenpide. Amercan Society of Plastic Surgeonsin mukaan peppua kohottavat leikkaukset tuovat mukanaan hälyttävän kuolleisuusprosentin.
Neiti Pedrosa kuitenkin toteaa ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa, sillä hän kärsii huonosta itsetunnosta ja jatkuvista kivuista.
Viime kuussa plastiikkakirurgit kertoivat yrittäneensä korjata Angelan pakaroita. He siirsivät rasvaa hänen pakaroihinsa, mutta valitettavasti pakarat hylkivät uutta ainesta ja alkoivat mädäntymään.
Nyt toiveena on, että seuraava toimenpide – jossa rasvaa siirretään hänen vatsastaan – tuo toivotun ja onnistuneen lopputuloksen. Toimenpidettä ollaan kuitenkin jouduttu siirtämään viime leikkauksesta toipumisen viivästyessä.
Aika hurjaa, että pepun kohotus voi olla näin tärkeää. Harva riskeeraisi henkensä saadakseen ”kauniin” pepun.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Lasten parhaat herkut tulevat pöntöstä
- Feissarimokat: Pekalla meni pride-kassista kuppi nurin – Saulilla on muut liput mielessä
- Feissarimokat: Anita laittoi patjan takapihalle ja odottaa siellä
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta