Ranskalaisessa eläintarhassa vieraillut kaksikko on saanut internetin raivon valtaan. Syy? He kaiversivat nimensä sarvikuonojen selkään.

35-vuotiaan sarvikuonon selkään oltiin kaiverrettu ”Camille” ja ”Julien” -nimet. Tapaus sattui La Palmyren eläintarhassa, joka sijaitsee noin 500 kilometriä Pariisista etelään.

Eläintarhan johtaja, Pierre Caille, kertoo että sarvikuonon selässä oli kuollutta ihoa ja mutaa, jonka seurauksena turistit onnistuivat kaivertamaan nimensä sen selkään.

Eläintarhan henkilökunta kirjoitti tapauksesta Facebook-julkaisun, jossa he tuomitsivat ihmisten idioottimaisen käytöksen.

”Kun sarvikuonot ovat aidan vieressä niin vieraillamme on mahdollisuus koskettaa niiden selkää, suurin osa ihmisistä tekee sen kunnioittavasti”, eläintarha kirjoittaa Facebookissa ja jatkaa:

”Uskomme että mahdollisuus koskettaa sarvikuonoja lisää ihmisten tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta ja ympärillämme elävistä majesteettisista eläimistä.”

Eläintarhan johtaja kertoo, että jäljet pestiin nopeasti pois eläimen selästä, eikä siitä koitunut vahinkoa.

Ihmiset eivät olleet iloisia tapauksesta ja osa on todennut, että niiden toiminta pitäisi kieltää jopa kokonaan. Syynä tähän on se, että sarvikuonoa ei voisi lähestyä turvallisesti missään muualla kuin eläintarhassa, jossa se elää vangittuna.

ThaiMythbuster

@thaimythbuster
Another example why zoos and circuses with animals should go. Imbeciles in a French Zoo in La Palmyre carved their names in the skin of a Rhino. Only in zoos a Rhino can be approached as if it was a domesticated animal.

”Ranskalaisessa eläintarhassa vierailleet henkilöt kirjoittivat nimensä sarvikuonon selkään: mikä ihmisiä vaivaa?”, eräs kommentoi Twitterissä.

”Mitä v*ttua! On tarpeeksi paha, että sarvikuono on vangittuna eläintarhassa ja sitten vielä nämä kus*päät menevät tekevät hänelle näin. Camille ja Julien, karma odottaa teitä, ette voi paeta”, toinen henkilö kommentoi Twitterissä.

Ihmiset olivat huolissaan sarvikuonon kunnosta, sillä se vaikutti joidenkin mielestä laihalta.

Eläintarha kommentoi tapausta seuraavasti:

”Sarvikuonomme saavat ruokaa vuorokauden ympäri. Ne saavat nappuloita, omenoita ja porkkanoita. Kyseinen sarvikuono on 35-vuotias (se ei siis ole mikään nuori yksilö) ja se on laihempi kuin muut, mutta voi hyvin. Eläintemme terveys on tietenkin tärkein prioriteettimme ja aloitamme toimenpiteet välittömästi, jos huomaamme ongelmia.”

Pitäisikö sinun mielestäsi eläintarhat kieltää?

Jaa uutinen Facebookissa, jos et käsitä miksi ihmiset sortuvat näin ala-arvoisiin temppuihin!