Ennen ja jälkeen kuvat painoa pudottaneista ihmisistä – osaa ei tunnista enää edes samaksi henkilöksi
Laihduttaminen voi tuottaa suuria vaikeuksia ihmisille, joiden paino on jo useiden vuosien ajan ehtinyt kertyä vyötärölle.
Ihminen saattaa huomaamatta kerätä useita kiloja lisäpainoa – muutos on vaikea huomata sillä se tapahtuu salakavalan huomaamattomasti. Sairaalloinen ylipaino muistuttaa tilannetta, jossa olet oman kehosi vanki – terveydentilasi vaikuttaa liikkumiseen ja pahimmillaan jopa yksinkertaisiin askareihin.
Laihduttaminen vaatii valtavaa itsekuria ja säännöllistä elämäntyyliä. Pienet nautinnot ovat toki sallittuja, mutta rajan vetäminen tuntuu ainakin itselle olevan se kaikista vaikein juttu.
Nämä ihmiset ottivat härkää sarvista ja pudottivat painoaan kymmenillä kiloilla.
#1 Minä ja minun 272 kiloinen elämäni vs. nyt
#2 Lenkkeilin ja kävin kuntosalilla, onnistuin pudottamaan painoa 101 kilosta 65 kiloon vain kahdessa vuodessa
#3 Pudotin viimeisen kymmenen vuoden aikana 133 kiloa.
#4 Christine pudotti 79 kiloa painoa ja oppi rakastaan arpiaan
#5 Tänään kuluneeksi 5 vuotta siitä, kun aloitin elämäntaparemonttini
#6 Pudotin 45 kiloa ja näin kasvoni muuttuivat
#7 Edistymistä: aloitin 136 kilosta, nyt painan 87 kiloa.
#8 William Guinn pudotti 104 kiloa päästäkseen armeijaan
#9 90 kiloa kevyempänä
#10 Kuvat osoittavat niin paljon. On uskomatonta, kuinka paljon keho pystyy sietämään ylipainoa, stressiä ja fyysisiä muutoksia. Toisessa kuvassa on reilusti yli 100 kiloa kevyempi.
#11 Olen edelleen sama tyttö, mutta kunnioitan ja olen kiitollinen itselleni. Pudotin painoa 135 kilosta 65,7 kiloon vain 13 kuukaudessa.
#12 Olemme yhteensä pudottaneet 177 kiloa, emmekä ole vielä valmiita lopettamaan
#13 Pääsin vihdoin tavoitteeseen, johon halusin. Matkani kesti 9 vuotta ja se oli vaikea, mutta nyt olen onnellinen.
#14 Näyttelijä Jonah Hill on selvästi pudottanut painoaan
#15 -20 kiloa yhden vuoden aikana
Jaa kuvat motivaationa muille ihmisille, jotka haluavat pudottaa painoa!
Lähde: Boredpanda.com
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”
- Nainen kidnappasi 11-vuotiaan tytön: oikeudenkäynti paljasti järjettömän syyn
- Ihmiset huomaavat tiellä ”kuolleita lehtiä” – kaikki menevät kananlihalle, kun totuus paljastuu
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Nainen osti bussin ja aloitti 3 vuoden remontin: kuvat lopputuloksesta nostavat hymyn huulille
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Miehet eivät saa joidenkin mielestä ostaa naisten hajuvesiä ja toppeja – 2 tarinaa
- Katso mitä upeaa tämä mies saa aikaiseksi, kun hänelle antaa 300 metriä kuparilankaa
- Feissarimokat: mitä 40-vuotias nainen voi pukea festareille? Repii pelihousut vastauksesta
- Hiekkarannalta löytyi 130 vuotta vanha lasipullo, jonka sisällä oli kirje – katso mitä siihen oltiin kirjoitettu
- Feissarimokat: mummo kysyy kaupan pin-koodia kassan työntekijältä
- Feissarimokat: mies on huolestunut siitä miten aurinkopanelit vaikuttavat auringon toimintaan
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- Feissarimokat: nainen haluaa lähteä matkalle – miehen mielestä hän ei ansainnut sitä
- Feissarimokat: yli 100 muumimukia myynnissä 6000 eurolla – ilmoituksessa haiskahtaa jokin
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- 26 kuvaa, joita katsoessa takaamme, että kylmät väreet menevät kehosi läpi