Feissarimokat: 8 litraa purkkihernekeittoa: hamstraajat varautuvat pahimman varalle
Suomalaiset ovat kuluneiden viikkojen aikana hamstranneet koteihinsa säilykkeitä kotikaranteenia varten.
Valtavien määrien hamstrausta ollaan myös kritisoitu, sillä muillekin pitäisi jättää jotain ostettavaa. Vessapaperista on turha edes alkaa puhumaan…
Ilona kertoi Facebookissa ikävästä tilanteesta
Ilona oli ostanut perheen pakastimeen jauhelihaa, leipää, perunamuusia, kalapuikkoja ynnä muuta sellaista, mutta hänen pakastin olikin yön aikana sulanut itsekseen. Hän oli jo heittämässä ruokia roskiin, kunnes eräs huomautti että niistä kannattaa valmistaa ruokaa, jonka voi tämän jälkeen pakastaa uudestaan.
Juha valmisti 8 litraa hernekeittoa
Purkkihernekeittoa kotonaan valmistanut Juha suunnitteli pakastavansa suuren määrän pahan päivän varalle. Yksi henkilö kuitenkin huomautti, että purkkihernekeiton pakastaminen ei ole millään tavalla järkevää, koska se säilyy paremmin purkissa kuin pakastimessa. Lisäksi sen valmistaminen on huomattavasti nopeampaa, kun keitto ei ole umpijäässä.
Vaikka moni asia on tällä hetkellä kiellettyä, niin maalaisjärjen käyttö on sen sijaan sallittua…
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_1″]

[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_3″]
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa