Feissarimokat: Paula tilasi koronaviruksen Kiinasta – kysyy apua somessa
Koronavirus aiheuttaa ehkä turhankin paljon pelkoa, jolle ei löydy järkevää.
Alla THL:n sivuilta poimittua tietoa koronaviruksesta
Koronavirukset ovat joukko viruksia, joita on todettu sekä ihmisillä että eläimillä. Ihmisillä yleisiä koronaviruksia ovat 229E, HKU1, NL63 ja OC43 -virukset. Ne aiheuttavat tavallisimmin lievän hengitystieinfektion. Koronavirukset tarttuvat yleensä ihmisten välillä hengitystie-eritteiden välityksellä. Wuhan-koronaviruksen tartuntalähteestä ja -reiteistä ei ole vielä varmuutta. Viruksen tarttuminen ihmisestä toiseen on mahdollista, mutta ensimmäisissä tapauksissa tartunnanlähdettä on epäilty eläinperäiseksi. Ensimmäiset sairastuneet ovat oleskelleet tai vierailleet Wuhanissa torilla, jossa myydään eläviä ja kuolleita eläimiä. Yleisiä koronan aiheuttamia oireita ovat muun muassa kuume, yskä ja hengenahdistus, THL:n sivuilla kerrotaan.Paula oli huolissaan Kiinasta tilatusta tuotteesta
Kiinasta tavaraa tilannut Paula huolestui koronaviruksen aiheuttamista riskeistä. Hän ajatteli laittaa paketin pakastimeen, jotta mahdollinen virus kuolisi. Eräs henkilö tosin huomautti, että viruksen pakastaminen auttaisi sitä vain säilymään pidempään. Suosittelen, että moni ottaa koronaviruksen suhteen happea ja ajattelee asioita maalaisjärjellä. :)
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?