Feissarimokat: Sami haluaa auttaa ulkomailla asuvaa mummoa – ei haistanut palaneen käryä
Jokainen suomalainen on joskus saanut Facebookissa tai sähköpostitse yhteydenoton henkilöltä, joka haluaa lahjoittaa rahaa JUURI SINULLE. Minun ei luultavasti tarvitse kertoa, että tällaiset viestit ovat 99,999999999% varmuudella huijauksia.
Tällaisten viestien ominaispiirteisiin kuuluvat kehno suomen kieli (Google translate) ja henkilötietojen välittäminen mahdollisimman nopeasti, jotta kusetusta saadaan ajettua eteenpäin. ”Nigerialainen prinssi” on yksi klassisimmista huijauksista, jossa rikas prinssi haluaa lahjoittaa miljoonansa suomalaiselle henkilölle. Koko ideassa ei ole mitään logiikkaa, mutta veikkaan että huijauksia ei olisi ellei joku aika ajoin lankeaisi niihin.
Sami oli saanut viestin mummolta, joka haluaa lahjoittaa varansa Suomeen orpokodin perustamista varten
Sami päätti viestin saatuaan kysyä neuvoa ”Sijoituskerho” -ryhmässä, jonka käyttäjät keskustelevat lähinnä osake-, rahasto- ja ETF-sijoituksista.
Ryhmässä olevat henkilöt yrittivät varoittaa Samia toteamalla, että kyseessä on varma huijaus. Sami ei kuitenkaan tuntunut piittaavan neuvoista, sillä hänen mielestään viesti kuulosti ja vaikutti aidolta.
Emme tiedä, millaiseen ratkaisuun suomalaismies päätyi, mutta toivon hartaasti ettei hän lähettänyt ”etukäteismaksua” minnekään.
Olisitko sinä langennut tällaiseen huijaukseen?

LUE MYÖS:
- Herrasmies vai henkilökohtainen avustaja – antaisitko sinä miehen tehdä nämä asiat treffeillä?
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?