Feissarimokat: Vegaani-Anni söi vahingossa kananmunaa – sitten hän haukkuu perhetutun ja haluaa oksentaa
Vegaanit eivät syö lainkaan eläinperäisiä tuotteita. Tämä voi tuottaa haasteita ihmisille, jotka ovat kutsuneet vegaanin syömään.
Kasvissyöjät ja vegaanit eroavat toisistaan – vegaanit eivät syö mitään eläinperäisiä tuotteita, kun taas kasvissyöjät voivat yleensä juoda maitoa, syödä juustoa ja kananmunia.
Eläinperäisten tuotteiden vähentäminen on sinänsä fiksua, sillä kasvisruoka on terveellisempää kuin liharuoka ja samalla eläimet eivät kärsi, lisäksi ympäristö kiittää sinua valinnastasi.
Vegaanit ovat kuitenkin yllättävän usein aggressiivisesti puolustamassa omaa asiaansa, mikä on sinänsä hienoa. Yllätys yllätys, turha raivoaminen ja päteminen ei kuitenkaan välttämättä johda haluttuun lopputulokseen. Rakentava keskustelu ja omien mielipiteidensä esille tuominen on hieno piirre, kunhan muistaa olla solvaamatta kaikkia muita jotka eivät ajattele samalla tavalla.
Anni oli mennyt syömään kasvislasagnea perhetuttunsa luokse. Perhetuttu oli tiennyt että Anni on vegaani, joten hän ei ollut halunnut lisätä ruokaan lihaa. Hyvässä uskossa ruokaa valmistanut perhetuttu oli kuitenkin vahingossa tai tietämättömänä ostanut lasagnelevyjä, jotka sisälsivät kananmunaa.
Voit lukea alapuolelta, kuinka raivostunut ”Vegaani-Anni” reagoi tilanteeseen. Hän halusi mennä oksentamaan ruoat ulos, jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudestaan, täysin järjetöntä!

Asenteiden muuttaminen voisi olla järkevää, jos vegaanit ja muut ihmiset aikovat joskus elää sopusointuista yhteiseloa.
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?