Gynekologit paljastavat erikoisimmat hetket vastaanotolla – ”valkosipulia alapäässä”
Gynekologit ovat nähneet uransa aikana vaikka ja mitä – tässä muutamia parhaita paloja.
Gynekologit päättivät kertoa mitä he ovat kokeneet vastaanottojen aikana. Vastaanotolla ei siis kannata miettiä, että näyttääkö oma alapää erikoiselta, sillä gynekologi on luultavasti nähnyt paljon enemmän.Voit lukea tarinat alapuolelta!
1. Suuri vehje käsilaukussa
Vastaanotolle saapui vanha nainen. Hän oli aloittanut intiimin suhteen miehen kanssa, joka oli impotentti. Vanha nainen kertoi, että seksi oli kivuliasta, mutta kuitenkin onnistui erään vempaimen avulla. Tämän jälkeen asiakas kaivoi valtavan vyöllä varustetun tekopeniksen laukustaan. Gynekologi joutui pidättelemään nauruaan ja kehottamaan naista vaihtamaan pienempään leluun.2. Valkosipulia alapäässä
Valkosipuli ei paranna aivan kaikkea. Gynekologin vastaanotolle tullut nainen oli lukenut, että valkosipulinkynnet auttaisivat hiivatulehdukseen. Niimpä hän oli tunkenut valkosipulinkynnet sisäänsä ja antanut niiden olla siellä kolmen päivän ajan. Gynekologi kertoo, että nainen valitti kuin hänen vaginansa olisi ollut tulessa. Myös vaginan sisältä tuleva valkosipulin haju oli lääkärin mukaan todella erikoinen.
3. Lounasta vastaanotolla
Nainen oli tullut vastaanotolle hampurilaisaterian kanssa. Asiakkaalla oli ilmeisesti niin kiireinen aikataulu, että hän päätti alkaa syömään ateriaa, sillä välin kun gynekologi teki sisätutkimuksen ja otti papanäytteen. Gynekologi ei puuttunut tilanteeseen, sillä hän ajatteli, että ehkä tämä on naisen ainoa tilaisuus, jossa hän ehtii syödä lounaan.4. Mustuneet nännit
Eräs nainen tuli kauhuissaan gynekologin vastaanotolle ja kertoi tummuneista nänneistään. Hän oli aivan varma, että kyseessä on rintasyöpä ja, että hän kuolisi hetken kuluttua. Gynekologi katsoi nännejä ja pyykäisi niitä kostutetuilla vanupuikoilla. Väri irtosi ja kävi ilmi, että se oli peräisin naisen uusista rintaliiveistä.5. Poikaystävä ja ehkäisypillerit
Nuori nainen tuli vastaanotolle, sillä hänen ehkäisypillerinsä olivat loppuneet todella nopeasti. Tyttö kertoi, että hänen poikaystävänsä oli halunnut kokeilla, kuinka pillerit vaikuttaisivat häneen. Gynekologi joutui valistamaan nuorta naista, että aivan kaikkea ei pidä jakaa tai kokeilla. Jaa uutinen Facebookissa, jos nämä olivat mielestäsi huvittavia.LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?