Nuuskan salakuljetus Ruotsista Suomeen on kasvanut vuosi vuodelta ja tullin mukaan koronapandemian aikana tehdyt takavarikot kertovat nuuskan myynnin ja salakuljetuksen ammattimaisuudesta Suomessa.

Vuonna 2020 rajaliikennettä Ruotsin ja Suomen välillä rajoitettiin koronapandemian hallitsemiseksi, mutta tästä huolimatta Haaparannan ja Tornion välillä kulkeva, niin sanottu nuuskaralli, jatkoi kulkuaan ja jopa kasvamistaan.

Suomen tulli kertoo takavarikoineensa vuoden 2020 aikana yhteensä hieman yli 7000 kiloa nuuskaa, mikä tarkoitti noin 2000 kilon lisäystä edellisen vuoden vastaaviin lukemiin. Vuosi 2021 ei myöskään näytä rauhoittaneen nuuskarallia, sillä vuoden puoliväliin mennessä nuuskaa oli saatu takavarikkoon jo lähes 6000 kiloa.

Ennätysmäärä takavarikoitua nuuskaa tarkoittaa luonnollisestikin myös ennätysmäärää Suomeen salakuljetettua ja tullin haavin ohi päässyttä nuuskaa. Tullin oman arvion mukaan salakuljetetusta nuuskasta saadaan kiinni noin 10–15 prosenttia, joten Suomen pimeille nuuskamarkkinoille on päätynyt pelkästään viime vuonna vähintäänkin 50 000 kiloa salakuljetettua nuuskaa.

Rahamäärän kasvaessa toiminta ammattimaistuu

Nuuskan tuonti Suomeen on ammattimaistunut, ja salakuljettajat keksivät jatkuvasti uusia keinoja tullin ohittamiseen. Huhtikuussa tulli paljasti suuren, Savon koplaksi nimetyn nuuskan salakuljetusringin, joka oli hankkinut Ruotsista ja myynyt edelleen Suomessa ainakin 5 400 kiloa
nuuskaa. Nuuskapurkeiksi muutettuna kyseinen määrä tarkoittaa lähes 340 000:tta nuuskapurkkia.

Päätekijöiden, kahden yläsavolaisen miehen, lisäksi nuuskan hankkimisesta ja välittämisestä on epäiltynä ainakin 15 muuta henkilöä. Juttua on tutkittu salakuljetuksena ja törkeänä veropetoksena, ja vakuustakavarikkoon on vaadittu yli 3,5 miljoonaa euroa.

Nuuskakauppaa Savon kopla oli käynyt muun muassa Facebookista löytyvissä nuuskan myyntiryhmissä, ja nuuskaa oli välitetty Savon lisäksi pääkaupunkiseudulle, Kymenlaaksoon, Pirkanmaalle sekä Kaakkois-Suomeen.

Sosiaalinen media ja etenkin Facebook onkin yksi suurimmista nuuskan kauppapaikoista. Palvelusta löytyy niin avoimia kuin suljettujakin ryhmiä, joissa nuuskapurkit vaihtavat omistajaa suoraan viranomaisten silmien alla.

Ruotsi myy nuuskaa poikkeusluvalla

Kun EU-direktiivi kielsi nuuskan myynnin EU:ssa, sai Ruotsi neuvoteltua itselleen poikkeusluvan nuuskan myyntiin. Poikkeusoikeuden saaminen vaati sitoutumisen siihen, ettei Ruotsista välitetä nuuskaa muihin, direktiiviä noudattaviin EU:n jäsenmaihin. EU-direktiivissä Ruotsille asetettiin erillinen artikla nuuskan saattamisesta muiden jäsenmaiden markkinoille:

– Ruotsin kuningaskunta toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, ettei kohdassa a tarkoitettuja tuotteita saateta markkinoille jäsenvaltioissa, joissa sovelletaan täysimääräisesti direktiiviä.

Artiklan mukaan Ruotsilla on velvollisuus valvoa, ettei nuuskaa päädy muiden maiden pimeille markkinoille. Nuuskan vienti onkin Ruotsissa kriminalisoitu, mutta valvonta esimerkiksi Haaparannan tapauksessa jää Suomen viranomaisten hartioille.

Myös nikotiininuuskan tuonti Suomeen voimakkaassa kasvussa

Suomen tullin mukaan koronatilanteen eskaloituminen aloitti valtavan buumin nikotiininuuskan tilaamisessa, ja nikotiininuuskan maahantuonti on suorastaan räjähtänyt käsiin. Itsehoitolääkkeenä käytettävät, nikotiinipitoisuudeltaan alle neljän milligramman vahvuiset nikotiinipussit ovat täysin laillisia, mutta vahvempien nikotiinipussien tuonti Suomeen edellyttäisi voimassa olevan tuontiluvan, kuten reseptin.

Tullista kerrotaan periaatteena olevan, että aina kun 4 milligramman nikotiiniraja ylittyy, nikotiininuuskan tuonnista avataan esitutkinta, ja rikostutkintoja liian vahvojen nikotiinipussien tuonnista avataankin lähes päivittäin. Tutkintoja avataan niin omaan käyttöön tarkoitetuista tilauksista kuin myös myyntiin tähtäävästä toiminnasta.

Liian vahvaa nikotiininuuskaa voi tuoda tai tilata vahingossa

Nikotiininuuskan ostaminen ulkomailla matkustaessa vaatii varovaisuutta. Esimerkiksi Virossa myynnissä olevat nikotiininuuskat ovat lähes poikkeuksetta yli Suomessa sallitun 4 milligramman vahvuisia, eikä niitä näin ollen voi tuoda Suomeen.

Nikotiinipussien tilaaminen netistä on täysin turvallista, kun käyttää vastuullista verkkokauppaa. Esimerkiksi suosittu Nicofy.com-verkkokauppa tarjoaa ainoastaan Suomessa laillisia, itsehoitolääkkeen määritelmän täyttäviä tuotteita.

Nikotiininuuskaa voi tilata Suomeen enintään kolmen kuukauden käyttömäärää vastaavan määrän kerrallaan ja luotettava verkkokauppa huolehtiikin siitä, ettei asiakas voi ylittää sallittua tilausmäärää edes vahingossa.

Nikotiininuuska ei ole huvikäyttöön tarkoitettu tuote, vaan itsehoitolääke muiden nikotiinikorvaushoitotuotteiden, kuten nikotiinipurukumin, tapaan. Nikotiininuuskan tarkoitus onkin olla vain tilapäinen apu tupakoinnin tai nuuskan käyttämisen lopettamiseksi.

Lue myös: