Haluatko rintojesi pysyvän kimmoisina? Vältä näitä neljää riippurintojen aiheuttajaa
Kuva: Fotolia

Olisi helppo kuvitella, ettei näillä asioilla ole tekemistä riippurintojen kanssa, mutta niin ei kuitenkaan ole.
Jokainen nainen tulee jossain vaiheessa huomaamaan, että hänen rintansa ovat ainakin hieman muuttuneet riippuviksi ja roikkuviksi. Esimerkiksi imettäminen ja jo pelkkä iän karttuminen vaikuttavat kollageenin elastisuuden vähentymiseen saaden rinnat riippumaan. Myös geenisi voivat vaikuttaa siihen; jos äidilläsi on riippurinnat, saattaa omistasi tulla samanlaiset. On kuitenkin myös sellaisia asioita, joiden ei kuvittelisi liittyvän riippurintojen aiheutumiseen mitenkään, mutta totuus on toinen. Alla onkin neljä arkipäiväistä asiaa, jotka aiheuttavat rintojen kimmoisuuden vähentymistä ja lisäävät niiden roikkumista. Painon jojoilu Painon vaihtelu 2-5 kilon välillä ei todennäköisesti juuri jätä jälkeään rintavarustukseesi, mutta yli 13 kilon vaihtelu kyllä jättää. Rintakirurgi Michael Edwardsin mukaan joka kerta, kun painosi nousee ja laskee, rintakudos löystyy – vähän kuin vanhat sukkahousut. Tupakointi Rinnatkaan eivät välty tupakoinnin aiheuttamilta haitoilta. Edwardsin mukaan mikä tahansa tupakoinnin määrä heikentää ja vanhentaa ihoa vähentäen verenkiertoa ihon pinnalle. Unohdat aurinkorasvan Jos altistat kasvosi UV-säteille ilman suojaavaa aurinkorasvaa, voit saada ennen aikojaan ryppyjä. UV-säteillä on sama vaikutus Edwardsin mukaan myös rintojen riippumisessa, sillä se venyttää kollageenia ja vahingoittaa ihoa. Kannattaa siis muistaa käyttää aurinkorasvaa. Rintaliivit eivät tue tarpeeksi Jos rintasi eivät saa kunnon tukea liiveiltäsi, on se yksi suuri riippurintojen aiheuttaja. ”Mitä enemmän rintasi pomppivat, sitä enemmän rintojen iho ja kollageeni rasittuu”, Edwards sanoo. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Feissarimokat: Jaara otti kovat keinot käyttöön – lääkäri sai maistaa omaa lääkettään
- Feissarimokat: Essi poltti suoristusraudalla todella oudon paikan
- Jos et ole hetkeen nauranut, lue tämä työhakemus – varmat naurut luvassa
- Feissarimokat: Lauri on niin pihalla, että ansaitsee melkein mitalin
- Feissarimokat: Pirkan sulatejuusto-arvoitus hämmentää – vastaus on yhtä kryptinen
- Maiju venyy melkoiseen luovuuteen vessassa – olisitko keksinyt itse?
- Feissarimokat: Peppu alkaa olla ok – voisi ottaa uusiksi piakkoin
- Feissarimokat: Kammottavin romanttinen ehdotus ikinä – koko some nauraa
- Feissarimokat: Ilonan liiallinen rehellisyys kerää naurut somessa
- Lenin hiustenmuotoilu naurattaa – ”Voinko nyt syttyä tuleen?”