Keuhkonsiirto on valtava operaatio, johon liittyy myös paljon riskejä, joita en kuitenkaan oman osaamiseni puolesta osaa valitettavasti eritellä tähän. Voisin kuvitella, että tällainen leikkaus voi saada aikaan ainakin hylkimisreaktion, jossa keho ei ota uutta elintä omakseen ja alkaa kohtelemaan sitä kuin tunkeilijaa.

Kohta näemme kuitenkin onnistuneen keuhkoleikkauksen, joka tehtiin jo vuonna 2017 Jennifer nimiselle naiselle. Jennifer voi hänen miehensä mukaan erinomaisesti vielä tänäkin päivänä, joten kaikki on sujunut enemmän kuin hyvin!

Oheisella videolla Jennifer ottaa ensimmäisen henkäyksen uusilla keuhkoillaan ja tuntuu olevan aluksi hieman epäuskoisen oloinen. Happi kuitenkin näyttäisi kulkevan hyvin ottaen huomioon, että molemmat puolet vaihdettiin uusiin.

Voit katsoa videon alapuolelta!

Jaa uutinen Facebookissa, jos arvostat taitavia kirurgeja ja hoitajia, jotka pelastavat ihmishenkiä päivittäin!