Henkilö pysäköi autonsa palopostin eteen – palomiesten ratkaisu on ainoa oikea
Tämä kaveri miettii seuraavalla kerralla taatusti kaksi kertaa ennen kuin hän pysäköi autonsa palopostin eteen.
Kalifornialaiset palomiehet joutuivat rikkomaan väärin pysäköidyn auton ikkunat, jotta he pääsivät käsiksi palopostiin.Palokunta valisti ihmisiä Facebookissa
”Tämä on oikea esimerkki siitä, miksi palopostien eteen ei tulisi pysäköidä autoa”, Anaheim Fire and Rescue kirjoitti sosiaalisessa mediassa. ”Auton ikkunat jouduttiin rikkomaan ja kaiken lisäksi väärin autonsa pysäköinyt henkilö saattaa saada sakot. Oliko se todella sen arvoista?”
Hälytys tuli aikaisin aamulla
Palokunta oli saanut hätäpuhelun kello 6:22 aamulla ja palomiehet eivät olisi saaneet vettä ellei auton ikkunoita oltaisi rikottu. Asunto oli ilmiliekeissä, joten palomiesten oli toimittava mahdollisimman nopeasti. Palokunnan mukaan tulipalo oli alkanut keittiöstä ja se saatiin kuriin vain 15 minuutissa. Talossa ollut aikuinen ja kuusi lasta onnistuttiin saamaan turvaan.
Sääntöjä ei olla tehty ihmisten kiusaksi
Anaheimin palomiehet osoittivat toiminnallaan, miksi turvallisuussääntöjä tulisi noudattaa. ”Osa ihmisistä kysyi, miksi emme vetäneet letkua auton yli tai ali? Jos tämä olisi todella potentiaalinen vaihtoehto, niin emme tarvitsisi kylttejä, joissa kielletään palopostien eteen pysäköiminen”, palokunta totesi. ”Tämän kuvan tarkoituksena ei ole nöyryyttää ketään, vaan opettaa ihmisiä vastaamaan seurauksista mikäli he pysäköivät palopostin eteen.”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan