Henkilökunta löysi salaisen luukun ostoskeskuksen lattiasta – löytö loksautti suut auki
Maailmamme on täynnä paikkoja, jotka ovat vuosien saatossa jääneet unholaan. Internetin ja ihmisten uteliaisuuden ansiosta saamme kuitenkin aika ajoin mahdollisuuksia palata ”ajassa taaksepäin” paikkoihin, jotka jäivät yhtäkkiä koskemattomiksi.
Carillon Court on aivan tavallinen ostoskeskus, joka sijaitsee Iso-Britanniassa. Siellä asioivat ihmiset eivät osanneet odottaa, että paikka kätkisi alleen unohdetun salaisuuden. Eräänä päivänä ostoskeskuksen työntekijät saivat luvan mennä katsomaan, mitä mystisen luukun alta löytyisi.
He yllättyivät toden teolla, kun he avasivat luukun ja astelivat tikapuita pitkin alakertaan.
1. Carillon Court- ostoskeskuksen henkilökunta sai mahdollisuuden löytää salaisen käytävän, joka johti suoraan ostoskeskuksen alle.
2. He löysivät ostoskeskuksen alta hylätyn baarin, joka oli ollut 22 vuoden ajan suljettuna. Baarin oli nimeltään ”The Green Man”.
3. Baarissa, aika näytti aivan pysähtyneeltä.
4. Baarista löytyi olutta ja maapähkinöitä, jotka olivat vuodelta 1993.
5. Baarin sisustus muistutti 30-lukua ja siellä oli upeita tauluja.
6. Moni on halunnut löydön jälkeen ostaa paikan itselleen. Hinta kuitenkin nousee edelleen, sillä kilpailu tästä uniikista myymälästä on kova.
Jaa tämä artikkeli ystävillesi Facebookissa, jotka varmasti viihtyisivät tässä vanhassa pubissa!
Lähde & kuvat: The Mirror
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ihmiset kuvaavat vuorenrinnettä: lumivyöry laittaa heidät taistelemaan elämästä ja kuolemasta
- 20 valokuvaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän perfektionisteille
- Mies käveli rannalla ja löysi pullon – sisäpuolelta löytyi vuonna 2010 kirjoitettu viesti
- Mies vei kukkia murhaajan haudalle tapasi tulevan vaimonsa – tätä tarinaa on vaikea uskoa todeksi
- Vuokraisäntä antoi häädön ja meni asunnolle – vuokralaisen jättämä jälki on karua katsottavaa
- Katso nämä kuvat pikimmiten jos luulit, että oma päiväsi alkoi huonosti – 20 kuvaa
- 9 optista illuusiota, jotka pistävät pään pyörälle – älä katso, jos olet heikkohermoinen
- Konttikodista otetut kuvat vetävät hiljaiseksi – muuttaisin heti, jos olisi mahdollisuus
- Näin rikkaat teinit viettävät kesää – valokuvat jakavat mielipiteitä ja keräävät kommentteja
- Timo päätti auttaa mopopoikia – uskomattoman pitkä avautuminen
- Äiti otti tyttärestään kuvan: tappava saalistaja oli vain muutaman senttimetrin päässä
- Perheenäiti palasi kotiin ja huomasi kaikkialla veriroiskeita: tajusiheti tilanteen vakavuuden
- 3-vuotias valitti seinän sisällä elävästä hirviöstä: vanhemmat menivät shokkiin tajutessaan totuuden
- Ihmiset huomaavat tiellä ”kuolleita lehtiä” – kaikki menevät kananlihalle, kun totuus paljastuu
- ”Sulla oli vain yksi homma” – 20 kuvaa koomisista ja jäätävistä mokista
- Näin irrotat punkin vain pienen langan avulla — jokaisen tulisi osata tämä niksi kesää varten
- Jääsalaatin punnitseminen kuumensi tunteet: ”Nämä on niitä selityksiä”
- Pastan ja spagetin ero aiheutti kovan väittelyn – lue millaiseksi riita äityi
- Suomalaisnainen huolestui 5G verkon aiheuttamista terveysvaaroista
- Pääsi saattaa mennä pyörälle, kun katsot nämä 15 valokuvaa