Huumeaddikti teki rikosilmoituksen – poliisi joutui pidättelemään naurua, kun hän kuuli syyn
Kiinalaismies ei miettinyt asioita kovin pitkälle, kun hän meni tekemään rikosilmoituksen ostamastaan sokerista, jonka piti olla metamfetamiinia.
Kiinan Jiangsun provinssista kotoisin oleva Wang in Lianyungang meni paikalliselle poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Hänellä oli mukanaan pussillinen kristallisoitunutta sokeria, jonka piti diilerin mukaan olla ’kristallia’ eli puhdistettua metamfetamiinia. Huumeaddikti pyysi että poliisi yrittäisi saada diilerin kiinni ja maksamaan uhrille 180 euron arvoisen korvauksen.
Wang in Lianyungang kertoo ostaneensa ”huumetta” Zhou-nimiseltä mieheltä, joka kauppasikin loppupeleissä pelkkää huumeiksi naamioitua sokeria.
Poliisi sai lopulta diilerin kiinni, joka myönsi myyneensä Wangille sokeria. Myyty sokeriannos oli painoltaan 1.59 grammaa ja viranomaisten tutkimukset vahvistivat että se oli sokeria.
Wang vietiin samalla huumetesteihin, jossa hänen verestään löydettiin metamfetamiinia. Mies myönsi käyttäneensä huumeita toissapäivänä ja tällä hetkell sekä diileri ja Wang istuvat tutkintavankeudessa.
Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Jaa juttu, jos uskot että kaverisi voisi huvittua tästä tarinasta. :D
Lähde: 9gag.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa