Iranin terveysministeri sairastui koronavirukseen – pari päivää sitten kuvattu tv-lähetys leviää netissä
Koronavirus herättää tällä hetkellä pelkoa ympäri maailmaa. Virus on viime viikkojen aikana levinnyt laajemmin Eurooppaan ja eilen yhdellä Pohjois-Italiasta palanneella helsinkiläisnaisella todettiin tartunta.
Koronavirus ei onneksi ole tarttuvuudestaan huolimatta kovin tappava sairaus. Tällä hetkellä viruksen aiheuttamat kuolemantapaukset ovat noin 2 prosentin luokkaa. Kuolleisuus on myös todennäköisesti pienempi maissa, joissa osataan reagoida ja hoitaa tartunnan saaneita potilaita mahdollisimman nopeasti.
[mainospaikka tyyppi=”tekstimainos_1″]
Iranin terveysministeri vakuutteli kaiken olevan hallinnassa
Iranin terveysministeri Iraj Harirchi (vasemmalla) esiintyi muutama päivä sitten televisiolähetyksessä väittäen, että Iran on onnistunut pitämään koronaviruksen hallinnassa.
Ministeri ei kuitenkaan näyttänyt olevan kovin hyvässä hapessa, sillä hän ei itse pitänyt puhetta ja pyyhki koko ajan hikeä pois otsaltaan. Veikkaan, että miehellä oli suhteellisen kova kuume.
Pari päivää myöhemmin terveysviranomaiset vahvistivat, että Iraj Harirchi oli saanut koronatartunnan.
On tavallaan hyvä, että turhan paniikin lietsomista vältetään. Toisaalta kansalle valehteleminen suorassa tv-lähetyksessä on vähintäänkin yhtä vaarallista ja haitallista kuin rehellisen totuuden kertominen
Oheiselta videolta huomaa helposti, että vasemmalla seisovalla ministerillä ei todellakaan ole kaikki kunnossa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?