Adam Collier päätti järjestää teini-ikäisen tyttärensä kanssa isän ja tyttären välistä laatuaikaa.

Sekä isä, että tytär rakastavat surffausta ja heidän mielestään paras paikka ratsastaa aaltojen päällä sijaitsee Englannin eteläisellä rannikolla.

Majoituksen löytäminen voi olla kuitenkin vaikeaa ja lomien järjestäminen sitäkin vaikeampaa.

Tämän vuoksi Adam päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja rakentaa perheelleen kesämökin. Hän osti kaksikerroksisen bussin ja muutti sen liikkuvaksi asuntovaunuksi pienellä budjetilla.

Lopputulos oli mieletön!

Idea sai alkunsa, kun Adam bongasi netissä noin 5000 euron hintaisen bussin. Niinpä perheenisä ryhtyi tuumasta toimeen ja osti bussin rakennusprojektia varten.

42-vuotias perheenisä sai kuitenkin huomata että projekti sisälsi odottamattomia käänteitä ja haasteita.

Adam aloitti poistamalla bussin istuimet. Bussi oli ollut toiminnassa 31 vuoden ajan ja se oli ajanut ympäri Birminghamia.

Adam sai samalla selville ettei bussia oltu lainkaan eristetty – tämän jälkeen hän huomasi että osa bussin lattiasta oli täysin mädäntynyt.

Adam ei kuitenkaan luovuttanut tai pyytänyt apua ulkopuolisilta tahoilta.

”Olen toiminnan mies ja tiesin, kuinka kaikki hoidettaisiin, joten minun ei tarvinnut pyytää apua keltään.”

”En pyytänyt apua myöskään siksi, että kyseessä oli oma projektini. En halunnut jakaa visiotani muiden kanssa”, Adam kertoo.

Adam muutti bussin alemman kerroksen takaosan kauniiksi ruokailutilaksi ja olohuoneeksi. Ruokapöydän saa myös sivuun, kun sitä ei tarvita.

Adam suunnitteli keittiön nerokkaasti ja sai sen mahtumaan pieneen, mutta tehokkaaseen tilaan.

Kuuden kuukauden kovan työpanoksen jälkeen vapaa-ajan ”lomabussi” alkoi vihdoin olla valmis ja tytär sekä isä saivat mahdollisuuden lähteä surffaamaan rannikolle!

Ylitti budjetin

Adam oli alunperin suunnitellut käyttävänsä projektiin reilu 10 000 euroa, mutta loppupeleissä kustannukset nousivat yli 15 000 euroon. Samalla hän on kuitenkin tyytyväinen, sillä samalla hinnalla ei saisi itselleen kesämökkiä.

Ja onhan tällaisella bussilla muutenkin mukava liikkua, sillä kellään ei ole ainakaan samanlaista!

Jos haluat nähdä koko bussin, niin katso oheinen video!

Voisitko sinä viettää kesälomasi kaksikerroksisen bussin matkassa? Jaa uutinen Facebookissa, jos lopputulos teki sinuun vaikutuksen!