Isä otti kuvan 1-vuotiaasta pojastaan – kuvasta paljastui järkyttävä yksityiskohta
Isä otti pojastaan valokuvan, joka saattoi pelastaa taaperon hengen.
Näetkö kuvassa jotain outoa vai täysin tavallisen ja suloisen pojan. Kuvassa on kuitenkin todella pieni yksityiskohta, joka parhaimmassa tapauksessa pelasti pienen pojan hengen.
Pienten lasten kuvaaminen on tänä päivänä yleisempää kuin koskaan, sillä moni vanhempi lataa naperoistaan kuvia Facebookiin tai Instagramiin. Tätä ajatellessa ei välttämättä tule mieleen että someen tarkoitettu valokuva voisi pelastaa ihmishengen.

Isä otti kuvan 1-vuotiaasta pojastaan
Owen Scrivens otti kuvan pojastaan, Jaxonista, mutta huomasi kuvassa jotain erikoista katsottuaan sitä tarkemmin. Jaxonin oikea silmä näytti kummalliselta.
Pojan toinen silmä heijasti kameran salamavaloa ja isän mielestä näytti aivan siltä kuin silmässä olisi ollut pieniä tahroja.
Nopean Googlettamisen jälkeen, kaksikko oli jo matkalla lääkäriin ja kuukautta myöhemmin he saivat kuulla kamalan uutisen – Jaxonilla oli syöpä.
”Jaxonin katse alkoi hieman myöhemmin mennä kieroon”, Isä kertoo ja jatkaa:
”Vanhoja valokuvia katsomalla oli helppo havaita, kuinka silmien väri oli alkanut pikku hiljaa muuttumaan.”
Jaxonin syöpä ehdittiin kuitenkin havaita isän tarkkaavaisuuden ansiosta. Jaxonin silmässä olevaa kasvainta esiintyy nuorilla lapsilla ja aikaisen diagnoosin ansiosta ennusteet ovat hyvät.
Olen monesti sanonut itselleni ettei omia oireita kannata koskaan Googlata, ellei halua lukea omaa kuolemantuomiota. Tässä tapauksessa Googlaaminen kuitenkin kannatti, sillä Jaxon saatiin nopeasti hoitoon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa