Isä pudotti 41 kg puolessa vuodessa – tässä suorastaan uskomaton ennen ja jälkeen kuva
Sen piti olla tavallinen ja ihana päivä perheen kanssa. Jeremiah oli suunnitellut menevänsä patikoimaan yhdessä vaimon ja lastensa kanssa. Iloinen päivä sai kuitenkin ikävän käänteen, kun Jeremiah tajusi ettei hän jaksa liikkua painonsa vuoksi.
”En saanut kunnolla henkeä ja minun täytyi pitää jatkuvia taukoja 9-,7- ja 6-vuotiaiden lasteni kanssa”, hän muistelee.
Jeremiah totesi tuolloin ettei hän voinut jatkaa elämäänsä samalla tavalla. Hän halusi itselleen hyviä muistoja, mutta löysikin itsensä väsyneenä ja hengästyneenä. Hän ajatteli perhettään ja kaikki asioita, joista hän oli vastuussa.
”Minä tiesin, että MINUN tulisi tehdä suuria muutoksia elämässäni.”
Oli myös muita syitä, jonka vuoksi Jeremiah oli päättänyt muuttua. Hän vihasi katsoa itseään valokuvissa, joissa hän näytti mielestään kamalalta. Eikä hän ollut ainoa. Jeremiah ymmärsi, että jopa hänen perheensä häpesi sitä, kuinka lihava hän oli.
Kerran Jeremiahin vaimon rengas puhkesi lähellä koulua, jossa lapset opiskelevat. Kiireessä apuun rientänyt perheenisä oli unohtanut pukea paidan päälleen ja hän huomasi katseista kuinka perhettä hävetti. Hän tiesi, ettei vaimo ja lapset halunneet että kaikki näkisivät isän suuren ja lihavan vatsan.
Tämä oli varmasti tiukka paikka isälle…
Vuonna 2017, Jeremiah painoi 132 kiloa. Hän halusi kuitenkin lopettaa kärsimyksen ja teki elämää mullistavan päätöksen. Jeremiah alkoi noudattamaan tarkkaa ruokavaliota ja jätti alkoholin kokonaan pois. Hän kävi vaeltamassa ja kuntosalilla joka päivä – tulokset olivat mielettömiä.
Jeremiah onnistui pudottamaan 41 kiloa 150 päivässä. Kaikista tärkeintä ei ollut kuitenkaan vaatekoon kaventuminen, vaan muutos koko hänen elämässään. Jeremiah tunnustaa ettei hän aikaisemmin koskaan tajunnut olleensa todella laiska.
”Olin laiskamato perheeni kanssa ja omien asioideni kanssa, elämäntapa muutos on mullistanut elämäni.”
Peterson kehottaa ihmisiä heittämään hyvästit tekosyille ja ottamaan ensimmäisen askeleen kohti muutosta. Ihmisillä tulee aina olemaan tekosyitä. Lapset, vaimo, työ, kaverit… Tekosyyt eivät koskaan lopu.
Jos et kuitenkaan pidä huolta itsestäsi, niin et pääse koskaan viettämään laatuaikaa heidän kanssa, joista välität eniten!
Todella inspiroiva ja motivoiva tarina – Jeremiahin sanoissa on viisauksia, joista jokaisen tulisi ottaa opikseen.
Jaa uutinen Facebookissa, jos tämä tarina sai sinut hyvälle mielelle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!


