Isä vei poikansa eduskuntataloon – pojan havainto herättää ristiriitaisia tunteita
Eduskuntatalossa vierailleet isä ja poika tyrmistyivät näkemästään.
Vaasalainen isä vei poikansa tutustumaan eduskuntataloon. Pieni poika oli kuitenkin hämmentynyt kansanedustajien tavasta toimia istuntosalissa. ”Vein poikani äsken valtakunnan päätöksenteon ytimeen. Oli kiva katsoa, kun edustajia tuli paikalle runsain mitoin!”, vaasalainen perheenisä kertoo Ilta-Sanomille.
Isä ja poika eivät säästyneet yllätyksiltä.
Molemmat olivat hämmästyneet, kun kansanedustajat tulivat painamaan ”paikallaolo-nappia” ja poistuivat tämän jälkeen salista. ”Eihän koulustakaan poistuta kesken oppitunnin!”, poika oli sanonut isälleen. Ilta Sanomien mukaan isän oli todella vaikea selittää pojalleen miksi suurin osa kansanedustajista oli poistunut paikalta sen jälkeen, kun he kävivät painamassa paikallaolo-nappia.Isän mukaan koko eduskunnan arvovalta on kyseessä.
Ilta Sanomien mukaan isä oli ollut ihmeissään myös itse: ”Outo episodi kaikkineen. Terveellä järjellä ajateltuna läsnäolonapin painamisen jälkeen pois lähteminen on huijausta. Puhemiehen paikalla istuneella oli aikaa räplätä kännykkäänsä. Se ei minun työpaikallani tulisi kuuloonkaan kesken kokouksen.” Kansanedustajien käyttäytyminen istuntosaleissa on ollut puheenaiheena aiemminkin. On kieltämättä törkeää että aikuiset, kansan asioista päättävät ihmiset toimivat tällä tavalla. JOPA pieni poika ymmärsi ettei näin tule toimia. Jaa uutinen, jos toivot että tähän tulee muutos ja nopeasti.Lähde: Iltasanomat.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?