Jäätävä video: gepardit harrastavat kolmen kimppaa – uteliaat kirahvit yrittävät tirkistellä vieressä
Gepardien erikoinen parittelu tallentui videolle, tällä kertaa Kalaharissa.
26-vuotias valokuvaaja Juan Venter oli Kalaharissa, kun hän huomasi tavallisesta poikkeavan tilanteen. ”Videomateriaali kuvattiin Tswalussa. Kun saavuimme paikalle, kuulimme kovaa ääntelyä ja näytti aivan siltä kuin gepardit olisivat tapelleet keskenään. Todellisuudessa 2 miestä paritteli yhden naaraan kanssa samanaikaisesti. Tämän vuoksi eläimet pitivätkin niin kovaa ääntä. Menin sanattomaksi, kun tajusin mistä oli kyse ja käskin vieraita kuvaamaan tilannetta, sillä he eivät tulisi koskaan näkemään samaa uudelleen”, Juan Venter kertoo Latestsightings-sivustolle ja jatkaa: ”Kissat menivät lopulta puskaan piiloon, sillä gepardit ovat äärimmäisen arkoja eläimiä ja emme halunneet häiritä niiden parittelua, koska luontoa tulee kunnioittaa. Minulla on ystäviä, jotka ovat kuvanneet gepardeja jopa 15 vuoden ajan, mutta yksikään heistä ei ole nähnyt samanlaista tapausta aiemmin.”
Juan Venter ei usko näkevänsä samankaltaista tilannetta enää koskaan
”Tämä on luultavasti ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun näen jotain tällaista. Aikaisemmin samankaltainen tilanne on nähty vain eläintarhassa. Jopa muurahaiskävyn näkeminen on todennäköisempää kuin tämän näkeminen uudestaan”, hän toteaa. En ole aikaisemmin tiennyt että eläimetkin harrastavat kolmen kimppaa. Kirahvitkin tuntuivat olevan tilanteesta ihmeissään.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?