Joku haukkui tätä naista tyhmäksi uhkarohkeiden kuvien vuoksi – sitten mies näki hänen sukunimensä
19-vuotias Bindi Irwin on todistanut, että hän on isänsä tyttö. Hän seuraa visusti isänsä jalanjälkiä ja ihastuttaa faneja kuvillaan
Aivan kuten hänen veljensä Robert, Bindi on ollut valokeilassa nuoresta iästä lähtien, kun hän esiintyi isänsä tv-ohjelmassa, The Crocodile Hunter, vasta kuuden kuukauden ikäisenä. Tuolloin isä, Steve Irwin, oli laittanut Bindin krokotiilin selkään ja sanonut: ”Katsotte Animal Planet -kanavaa yhdessä krokotiilimetsästäjän ja perheen kanssa!” Ensimmäisestä tv-esiintymisestä lähtien, Bindi on tehnyt kaikenlaista näyttelemisen, laulamisen, TV-juontamisen väliltä. Bindi on nyt kasvanut aikuiseksi ja hän näyttäisi rakastavan eläimiä aivan yhtä paljon kuin isänsä Steve, joka menehtyi traagisesti Australian isolla valliriutalla, kun pelästynyt rausku iski häntä myrkkypiikillä rintaan. Bindin intohimo luontoa kohtaan inspiroi ja opettaa ihmisiä eri puolilla maailmaa. Tällä hetkellä nuori nainen työskentelee Australia Zoo:ssa, joka perustettiin Irwinin perheen toimesta vuonna 1970. ”Olen viettänyt koko elämäni eläintarhassa, joka on aika hullua. Moni lapsi ei pääse sanomaan samaa”, Bindi kertoo E! News -uutisille ja jatkaa: ”Olin noin kolme vuotias tajutessani, ettemme vain saavu eläintarhaan päivittäin, vaan itse asiassa elämme siellä.” Bindi, hänen äitinsä ja veljensä pitävät huolta siitä että legendaarista Steve Irwiniä ei tulla koskaan unohtamaan. ”Me haluamme pitää huolta siitä, että hänen sanomansa jatkuu ja pysyy yllä”, Bindi kertoo.#1 Tässä päivitys, jossa eräs Twitter-käyttäjä piti Bindia tyhmänä, kunnes hän luki hänen sukunimensä.
#2
#3 Steve Irwin (vasemmalla) oli legendaarinen seikkailija, joka rakasti eläimiä ja osasi käsitellä niitä.
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
#17
#18
#19
#20
#21
#22
#23
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa