Joku muokkaa Eminemin kuviin kiusallisen tekohymyn – kuvia katsoessa on vaikea olla nauramatta

Marshall Mathers eli Eminem nousi kaikkien tietoisuuteen ysärin lopulla ja hän on edelleen maailman tunnetuin räppäri.
Ristiriitaisia ja humoristisia ajatuksia herättävä ”Slim Shady” on vuosien varrella kehittynyt enemmän vakavaksi hahmoksi, joka ottaa kantaa psykologisiin ja henkisiin ongelmiin sekä köyhyyteen, riippuvuuteen ja epätasa-arvoon.
Eminemin henkilökohtaiset vaikeudet ovat vaikuttaneet valtavasti hänen olemukseensa ja uraansa. Ei olekaan ihme että mies esiintyy julkisuudessa melko neutraalina ja vakavan näköisenä tyyppinä. Mutta eikö olisikin hauskaa tai oikeastaan erikoista, jos Marshall Mathers hymyilisi kaikissa valokuvissa?
Photoshoppaaja päätti kokeilla, miltä Eminem näyttäisi iloisena
Mike Brown on taitava photoshoppaaja, jonka tavoitteena on saada ainakin ”yksi henkilö hymyilemään joka päivä”. Niinpä hän päätti muokata Eminemistä hauskoja kuvia, joissa maailmankuulu räppäri hymyilee. Alunperin otetut valokuvat olivat sellaisia, joissa Eminem poseerasi vähintäänkin vakavalla ilmeellä.
Ei mennyt aikaa, kun muokatut kuvat alkoivat kerätä suosiota sosiaalisessa mediassa ja nyt ne leviävät ympäri maailmaa.
”Olen aina muokannut kasvoja, se on mielestäni hauskaa”, Mike kertoo Bored Pandalle.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: tyttö myy kenkiään — paljastava kuva vei kaiken huomion
- Miehet eivät voi vastustaa näin muhkeita kinkkuja – kuvat eivät jätä mitään arvailujen varaan
- Feissarimokat: miehen lihasmuisti petti ja PIN-koodi unohtui – tätä ei toivoisi kellekään
- Feissarimokat: nainen liittyi kuorma-auton eteen moottoritiellä ja repi pelihousunsa
- Poika hirttäytyi talossa, jonka perhe osti – sitten äiti siivoaa ja huomaa karmivan yksityiskohdan
- Feissarimokat: Suomalaisnainen aikoo perua häät – et luultavasti usko miksi
- Feissarimokat: voiko merivettä juoda, jos siihen kaataa paljon sokeria?
- Feissarimokat: mitä eroa on neliöllä ja kolmiolla? Naiset pohtivat polttavaa kysymystä toden teolla
- Teini meni naimisiin 89-vuotiaan miehen kanssa – luulee naista edesmenneeksi vaimokseen
- Feissarimokat: järkyttynyt äiti avautuu – tytär meinasi kuolla hampurilaisketjun virheen vuoksi
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan