Juonipaljastuksia huudellut mies sai elämänsä selkäsaunan elokuvateatterin edessä
Kukaan ei halua kuulla juonipaljastuksia elokuvista tai sarjoista, jotka aikoo katsoa lähitulevaisuudessa. Tahallaan juonipaljastuksia tekeviä henkilöitä voikin kutsua idiooteiksi.
Hong Kongissa Avengers-fanit menivät kuitenkin hieman liian pitkälle, kun he hakkasivat miehen joka oli kertomassa juonipaljastuksia elokuvateatterin ulkopuolella. Anonyyminä pysyttelevä mies oltiin nähty elokuvateatterin edessä, jossa hän kertoi kovaan ääneen mitä elokuvassa tapahtui. Elokuvaa katsomaan menneet fanit eivät olleet mielissään tempusta, Deadline uutisoi. Tilanne sattui Causeway Bayssa, Hong Kongissa, Asia One uutisoi. Uutiskanava jakoi myös kuvia miehestä, joka seisoo vertavuotavana valkoisessa t-paidassa. Vain tunteja elokuvan ensinäytöksen jälkeen sosiaalinen media alkoi tulvia #DontSpoilTheEndgame -hashtageista. Moni uskollinen fani ei uskaltanut edes kirjautua sosiaaliseen mediaan ennen kuin oli nähnyt elokuvan.
Elokuvan käsikirjoittajat Joe sekä Anthony Russo päättivät kehoittaa ihmisiä olemaan tekemättä juonipaljastuksia.
Joe sekä Anthony kirjoittivat faneille kirjeen, jossa luki:
”Kaikista suurimmille faneille, tämä on tässä. Tämä on loppu. Tämä on yhdentoista vuoden ja yhdentoista yrityksen päätös. Tämä on kaikille teille, jotka olette olleet juonessa mukana aivan alusta saakka ja jakaneet ilot sekä surut yhdessä läheisten, koulutoverien, työkavereiden ja perheenjäsenten kanssa.
”Me kaksi sekä kaikki Endgamen kuvauksissa olleet henkilöt ovat tehneet töitä loputtomiin kolmen vuoden ajan, jotta Infinity-saaga saisi mahdollisimman voimakkaan ja tunteikkaan lopetuksen. Koska te kaikki olette käyttäneet aikaa, tunteitanne ja sielujanne näihin tarinoihin, haluamme vielä viimeisen kerran…
”Kun näette Endgamen tulevina viikkoina, olkaa kilttejä ja älkää paljastako sitä muille, samalla tavalla kuin tekään ette haluaisi että se paljastettaisiin teille.
”Muista, Thanos edelleen vaatii että olette hiljaa. Ja niin kuin aina, onnea ja iloa elokuvan katseluun…”
Älkää spoilatko, vaikka olisitte nähneet elokuvan.
Jaa uutinen Facebookissa, jos vihaat elokuvien spoilaamista.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta