Jussi Niemi Viikonloppu.comille: Matin uudella levyllä reggae-kappaleita!

Matti Nykäsen ystävä ja hittinikkari, säveltäjä-kitaristi Jussi Niemi kertoo, että lähes valmiiksi tehty levy julkaistaan ehkä syksyllä. Sinkku saattaa tulla ennen kesää.
Jussi Niemi teki Matti Nykäsen kanssa yhteistyötä 90-luvun alusta alkaen. Hän näki Matin elämän ylä- ja alamäkineen läheltä. Miehet keikkailivat yhdessä aktiivisesti vuodesta toiseen niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Niemi kertoo, että hän ehti tehdä uuden levyn Matin kanssa lähes valmiiksi.
-Matin kuolema pani kaiken tietenkin uusiksi. Levy oli tarkoitus julkaista huhti-toukouussa. Muutama miksaus on tekemättä. Valmiita kappaleita Matin lauluosuuksineen on 7-8 kappaletta. Matti olisi varmasti halunnut, että levy julkaistaan, Niemi kertoo Viikonloppu.comille.
Uuden levyn sisältö onkin suorastaan yllättävää:
-Mukana on pari reggae-kappaletta. Toisen kappaleen nimi on Kesäkuutamolla. Se kertoo miehistä, jotka lähtevät kesäterassille. Sanat menevät näin: ”En pistä krakaa kaulaan, vaan pistän laukun naulaan”.
-Matin aiemmat kappaleet ovat 90-prosenttisesti kertoneet hänen omasta elämästään. Nyt tyyli on sillä lailla erilainen, että näitä kappaleita voisi esittää kuka tahansa muukin laulaja. Musiikki on sellaista pop-iskelmää, vähän kuten Yö-yhtyeellä, Niemi selvittää.
Niemi esitti Matin muistotilaisuudessa Maan korvessa -kappaleen, jonka on sanoittanut Vexi Salmi. Matti oli pyytänyt Niemeä laulamaan kappaleen, jos hän kuolisi ennen häntä.
Niemen laulun taustalla kuului Matin nauhoitettu ääni.
-Kyse ei ollut vanhasta virrestä, vaan omasta kappaleesta. Tuo laulu oli sellainen Matin testamentti.
Entä onko Matille suunnitelmissa muistokonserttia?
-Siitä on paljon kysytty, mutta asian kanssa ei kiirehditä. Siinä olisi hyvä olla joku iso taho, kuten kaupunki, mukana. Ja tietenkin hyväntekeväisyys pitää olla isossa roolissa, Jussi Niemi painottaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Yksi asia unohtuu monelta – 7 vinkkiä vauvan ensimmäiseen lentomatkaan
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Näin lentoemännät kostavat salaa rasittaville matkustajille – tätä et halua kokea
- Oletko yksin matkustava nainen? Näillä viidellä niksillä tapaat miehiä lomalla helposti
- Älä koskaan tee lentokoneessa tätä yhtä asiaa: ”Aika varmasti saa porttikiellon”
- Onko lentokoneen vessassa kiellettyä harrastaa seksiä?
- Turistit rynnivät nyt massoina Suomeen – taustalla yksi tietty syy
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Näin lentoemännät kostavat salaa rasittaville matkustajille – tätä et halua kokea
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Oletko yksin matkustava nainen? Näillä viidellä niksillä tapaat miehiä lomalla helposti