Kalastaja menee shokkiin, kun hai puraisee häntä: sitten yllättävä taho rientää apuun
Olemme uutisoineet monesti ihmisistä, jotka pistävät henkensä peliin pelastaakseen rakkaan lemmikkinsä. Sama pätee myös koiriin, jotka ovat pelastaneet omistajansa hengen lukemattomia kertoja.
Näin hurjaa tapausta ei olla kuitenkaan vähään aikaan nähty…
Darby -niminen koira pelasti Kaliforniassa kalastamassa olleen omistajansa, kun hai hyökkäsi hänen kimppuunsa.
Kalastaja James White oli nauttimassa aurinkoisesta päivästä Bodega Bayssa, Sonoman piirikunnassa Kaliforniassa, kun hän tunsi siiman päässä tärpin. Hän taisteli kalan kanssa yli 10 minuutin ajan ja lopulta hän sai 180 senttimetriä pitkän kidushain rannalle.
James nosti hain innoissaan ilmaan ja yritti ottaa samalla koukkua pois sen huulesta, mutta sitten hai hyppäsi ja putosi maahan.
Hai luultavasti tajusi, että sillä olisi enää yksi taistelu jäljellä ja niinpä se upotti hampaansa Jamesin jalkaan ja puri kuin viimeistä päivää.
”Verta lensi välittömästi kaikkialle, ensimmäinen purema oli lävistänyt valtimon”, James kertoo NBC:lle ja jatkaa:
”Paine oli todella voimakas.”
James alkoi huutamaan apua tavoittaakseen muutaman sadan metrin päässä olleet muut kalastajat.
Darby, 45 kiloinen pitbull, oli Jamesin autossa ja se kuuli omistajansa hätähuudon. Niinpä koira hyppäsi ulos auton ikkunasta ja lähti juoksemaan kohti auttaakseen omistajaansa.
Pitbull päätti taistella haita vastaan ja se upotti hampaansa kalan kiduksiin.
”Minä sanoin koiralleni, ’mene pois’, jonka jälkeen Darby siirtyi hieman ja haukkasi haita pyrstöstä”, White kertoo.
”Koirani kirjaimellisesti veti hain mäkeä pitkin ylös ja sai lopulta hain irrottamaan jalastani.”
Lopulta hai päästi irti ja James päästi sen takaisin mereen.
”Tilanne olisi voinut päättyä paljon huonommin ilman koiraani… Darby on ollut osa perhettämme ensimmäisestä päivästä lähtien. Nyt hän on entistä enemmän osa perhettämme”, James toteaa.
Jos olet koskaan miettinyt miksi koiraa kutsutaan ihmisen parhaaksi kaveriksi niin tätä parempaa tarinaa ei ole. Toivottavasti Darby saa herkkuja koko loppuvuoden ajan!
Jaa uutinen Facebookissa, jos koirat ovat mielestäsi mahtavia eläimiä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!


