Kaljuuntuva sulhanen haluaa uuden lookin – vaimo ei tunnista häntä muodonmuutoksen jälkeen
Hiustenlähtö on todella yleinen ongelma, joka koskettaa miljoonia miehiä eri puolilla maailmaa.
Hiustenlähtö on yleensä perinnöllistä, eikä se johdu sairauksista – tosin joissakin tilanteissa se voi olla merkki siitä että ihminen ei saa tarpeeksi vitamiineja tai tiettyjä ravinteita.
Kaljuuntuva mies halusi yllättää vaimonsa hääpäivänä ja hän päätti hakea apua parturilta
Sulhasen hiukset olivat jo pitkään muuttuneet entistä harvemmaksi ja hän halusikin muuttaa tilanteen hääpäivän kunniaksi. Ammattitaitoinen parturi onnistui tekemään todellisen muodonmuutoksen eikä miestä meinaa tunnistaa samaksi henkilöksi. Hiustenlähtö on todella luonnollinen asia, mutta silti moni toivoisi että asialle voisi tehdä jotain. Täytyy sanoa että tässä tapauksessa vaivannäkö todella kannatti, sillä hiukset näyttivät upealta! Parturi Jason Mak on ammatiltaan parturi ja stylisti – tällä kertaa hän halusi tehdä kaikkensa, jotta mies saisi mahdollisimman hyvän lookin häitänsä varten. – En usko että vaimo tunnistaa sulhastaan, Jason kertoo. Katso alta video, joka on kerännyt parissa viikossa lähes 23 miljoonaa katselukertaa. Jaa video Facebookissa, jos olit positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?
- Feissarimokat: Akkulaturi ja tofuklöntti saivat Mikon ansaan