Karhuilla on tapana tulla ihmisasutuksen lähelle silloin, kun ne kuvittelevat löytävänsä alueelta ruokaa. Siksi alueilla, joissa karhuja esiintyy ei kannata jättää roskia tai muita ruoantähteitä ulos. Karhut nimittäin myös muistavat mistä ne saivat ruokaa, joten ensimmäisen onnistuneen kerran jälkeen paluu on takuu varmaa.

Oheisella videolla pääset näkemään hieman erilaisen tilanteen, kun karhu päättää loikata sikojen karsinaan. Kontio ilmeisesti kuvitteli saavansa helposti mehevän aterian, mutta aitauksessa olleet siat eivät olleet juttutuulella. Niinpä siat löivät hynttyyt yhteen ja ajoivat tunkeilijan ulos omalta alueeltaan.

Kyllä tämä varmasti oli jonkinasteinen kolaus karhun itsetunnolle.

Katso video alapuolelta.

Jaa video Facebookissa!