Katumaasturi törmää poliisiautoon – poliisin käytös ennen osumaa saa vihaiseksi
Tekstaaminen tai puhelin katseleminen ajon aikana on hengenvaarallista. Silti jopa poliisit sortuvat tekemään tämän virheen. Poliisien tulisi toimia esimerkkinä kansalaisille ja mielestäni on moraalisesti väärin, että poliisit jakavat sakkoja asioista, joita he eivät itse noudata.
Poliisiauton kojelautakameralle tallentunut video herättää ristiriitaisia ajatuksia
Poliisit ja muut viranomaiset ovat jo vuosien ajan kieltäneet ihmisiä olemaan tekstaamatta ajon aikana. Kännykän aiheuttamiin auto-onnettomuuksiin kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä ja tästä syystä pitäisi olla selvää ettei puhelimeen kosketa liikenteessä. Kaiken lisäksi ratin takana tekstiviestiä kirjoittava henkilö voi asettaa muut tielläliikkujat vaaraan… Luulisi että viimeistään tämä saa henkilön ajattelemaan asiaa!
Oheisella videolla poliisi tekstaa ajaessaan liikenteessä. Tilanne päättyy rajuun kolariin, kun toisella puolella tietä ajavan kuljettajan auto suistuu tieltä ja päätyy vastaantulevien kaistalle.
Tässä tapauksessa tilanne on toki maasturia kuljettaneen siviilin vika, MUTTA se ei tee poliisin toiminnasta millään tavalla hyväksyttävää. Poliisi ei saanut tästä tapauksesta syytettä, mutta hän ei todellakaan toiminut esimerkillisesti.
Lisäksi poliisi olisi ehkä kerennyt väistämään autoa, jos hän olisi ollut puhelimen katsomisen sijaan valppaana.
Voit katsoa videon alapuolelta!
Poliisit ovat niitä henkilöitä, joiden tulisi näyttää kansalaisille esimerkkiä…
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?