Kidnappaaja yrittää viedä 10-vuotiaan tytön keskellä kirkasta päivää – koiran vastausta ylistetään netissä

Koiraa pidetään ihmisen parhaana ystävänä. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä koirat ovat huomaavaisia, huolehtivaisia ja lojaaleja viimeiseen asti.
Sama pätee myös tähän koiraan, joka asuu perheensä kanssa Woodbridgessa, Virginiassa – koira nimittäin pelasti 10-vuotiaan tytön, joka yritettiin kidnapata keskellä kirkasta päivää.
Tilanne on painajaismainen jokaiselle vanhemmalle – se että olet ulkoilemassa ja yhtäkkiä tuntematon henkilö yrittää siepata kaikista rakkaimman ihmisen.
Viranomaiset eivät paljastaneet turvallisuuden vuoksi tytön, koiran tai perheen henkilöllisyyksiä.
10-vuotias oli mennyt lenkille koiran kanssa Woodbridgessa, Virginiassa noin kello 16:00 aikaan perjantaina. Kaduilla oli tuohon aikaan todella vilkasta, vanhemmat hakivat lapsia koulusta, palasivat töistä ja menivät kauppaan jne… Tämä tekee tapauksesta entistä pelottavamman.
Poliisin tekemän raportin mukaan epäilty seurasi tyttöä tovin. 10-vuotias tyttö aavisti pahaa, mutta tilanne selkeni viimeistään silloin, kun tuntematon mies alkoi juosta häntä kohti.
Mies sai otteen tytöstä ja yritti raahata hänet väkisin mukanaan. Mutta onneksi perheen uskollisella koiralla oli muita suunnitelmia.
10-vuotiaan tytön sieppaaja ei osannut aavistaa koiran reaktiota. Koira puri kidnappaajaa kädestä ja pakotti hänet päästämään otteen tytöstä. Viranomaisten mukaan hyökkääjä pelästyi koiran reaktiosta niin paljon että hän pakeni nopeasti pois paikalta ja tyttö pääsi palaamaan turvallisesti kotiin.
Prince William County Police Department kirjoitti tapauksesta Facebookissa:
”Noin kello 15:50 aikaan 10-vuotias tyttö oli koiransa kanssa lenkillä 1800 block of Heather Glenn Ct i Woodbridgen alueella. Tuntematon mies lähestyi tyttöä ja otti tätä kädestä kiinni. Tapauksen aikana uhrin koira puri epäiltyä, jonka jälkeen kidnappaaja päästi irti ja pakeni paikalta.”
Poliisi saapui nopeasti paikalle, mutta ei onnistunut löytämään sieppaajaa. Kyseinen tapaus järkytti naapurustoa, mutta koiran reaktiota ylistettiin.
Jaa uutinen, jos koirat ovat mielestäsi ihmisen parhaita ystäviä!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nuoret miehet halauvat tämän naisopettajan luennoille – nämä kuvat selittävät aika nopeasti syyn
- Feissarimokat: Pojat heittivät jogurttipurkin maahan – Sirpa repii pelihousunsa
- Feissarimokat: kuka vääntää tortut Santerin postilaatikkoon – mies raivoaa kunnes tajuaa totuuden
- Nainen ruokkii 2 metristä haita – sekunteja myöhemmin hän huutaa kivusta
- Feissarimokat: Henry menetti kuulonsa toisesta korvasta: nolo moka paljastui tutkimuksessa
- Feissarimokat: raskaana oleva suomalaisnainen aikoo lopettaa tupakan
- 9 epäonnistunutta tatuointia, joista yritettiin tehdä hienompia – lopputuloksena vielä epäonnistuneempia
- Tämä nainen on ikäisekseen huimassa kunnossa – kukaan ei arvaa hänen ikäänsä oikein
- Feissarimokat: ”Tumma mies tuli mummon ovelle” – Lotan ylläri ei sujunut toivotulla tavalla
- Feissarimokat: Jere yrittää iskeä naisen – keskustelu menee pieleen heti
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan