Kirahvit tappelivat kohtalokkain seurauksin – traaginen tilanne tallentui videolle
Kirahvi on maailman pisin nisäkäs ja Afrikan savannien ikoninen symboli.
Nämä majesteettiset eläimet tunnetaan rauhallisista ja eleganteista luonteenpiirteistä. Siksi ei olekaan ihme ettei maapallolla ole olemassa ihmisiä, jotka eivät pitäisi kirahveja ihanina ja mielenkiintoisinsa eläiminä. Kirahvit eivät kuitenkaan aina käyttäydy elegantisti ja rauhallisesti, sillä joissakin tilanteissa ne saattavat ottaa yhteen lajitovereidensa kanssa.
Krugerin kansallispuistossa liikkuneessa kirahvilaumassa nähtiin yhteenotto, kun kaksi urospuolista kirahvia kohtasi toisensa. Lauman naaraista ja paritteluoikeudesta kamppailleet kirahvit seisoivat vierekkäin ja aloittivat hurjan tappelun. Urokset löivät toisiaan päällä ja aiheuttivat toisilleen ikäviä vammoja. Kirahvien kohtaamiset eivät yleensä ole näin väkivaltaisia, mutta urosten ollessa samankokoisia niin jälki voi usein olla karua.
Iskivät toisiaan, kunnes toinen eläimistä menetti tajunsa
Urokset iskivät toisiaan voimalla, kunnes toinen kirahveista sai kovan osuman pään ja selkänikaman väliin. Tämän jälkeen eläin lyyhistyi maahan ja taistelun voittanut uros asettui seisomaan tajuttomana olevan lajitoverinsa päälle.
Voit katsoa oheiselta videolta, kuinka kirahvit tappelivat ja mitä sen jälkeen tapahtui.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?