Kissa rikkoi kuulokejohdon – pyysi anteeksi tavalla, joka meinasi aiheuttaa omistajalle sydärin
Kissat ovat tunnetusti viekkaita ja ne saattavat tehdä kepposia omistajiensa kustannuksella.
Tämä 8 kuukauden ikäinen kissa vei kuitenkin viekkauden uudelle tasolle, kun se rikkoi omistajansa kaapelin.Omistaja, Haryanto, ei ollut tietenkään tyytyväinen, mutta hän ei osannut aavistaa että lisää yllätyksiä olisi luvassa…
”Olin luonnollisesti todella vihainen, kun kuulokejohto oli hajalla”, hän kertoo.
Haryanto komensi kissanpentua, joka lähti nopeasti karkuun vihaista omistajaansa.
Noin tunnin kuluttua Haryanton karvainen toveri tuli takaisin. Kissa ei kuitenkaan ollut yksin. Kissalla oli suussaan käärme. Haryanto sanoo ettei hän voinut olla vihainen, sillä kissa oli ilmeisesti ajatellut tuovansa omistajalle uuden johdon.
”Olin shokissa, kun kissa palasi käärmeen kanssa”, hän kertoo ja jatkaa:
”Käärmeet ovat todella harvinaisia alueellamme.”
Haryanto kertoo olleensa ällikällä lyöty. Hän ei kuitenkaan voinut olla vihainen kissalle, vaikka käärmeestä ei ollutkaan kaapeliksi. Loppupeleissä ajatus on se mikä ratkaisee.
Pienen kissanpennun metsästystaidot tekivät moniin lähtemättömän vaikutuksen. Haryanto julkaisi kuvan kissasta ja käärmeestä Facebookissa, eikä mennyt kauaa kun Indonesialaiseen Facebook-ryhmään tehty julkaisu oli kerännyt jo kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.
Jaa hauska tarina ystävillesi, jotka omistavat kissan!
LUE MYÖS:
- Feissarimokat: Elsan pinna katkeaa postin takia – Mari laittaa luun kurkkuun
- Feissarimokat: Kävin työhaastattelussa ja saatoin olla liian rehellinen
- Feissarimokat: Lauran suklaankiristysyritys kaatui siihen, etteivät kellonajat ole vielä ihan hallussa
- Pieni väärinkäsitys päiväkodissa: ”Mutsilla tuli kiire, että ehtii ryypätä koko korillisen”
- Feissarimokat: Onko eliitti saanut hiljennettyä meidät totuuden puolesta puhujat?
- Feissarimokat: Onko foliot talon puolesta vai pitääkö tuoda omat?
- Tarvitsen ihmisten psykoosilääkkeet kissan virtsankarkailuun – eiku…
- Naiset muistelevat tekstipaitojen kulta-aikaa – ”Se oli opettajalle liikaa”
- Feissarimokat: Olenko unohtamassa äidinkieleni vai tulossa hulluksi?
- Feissarimokat: Whatsapp + intiimi viesti + 30 ihmistä = mitä voi mennä pieleen?