Kokeile tätä niksiä ja nukahdat jopa muutamassa minuutissa – jos et usko niin kokeile

Joskus uni ei tahdo tulla sitten millään – ongelma on erityisen ärsyttävä silloin, kun seuraavana päivänä olisi paljon tärkeitä tehtäviä hoidettavana.
Unenpäästä on vielä vaikeampi saada kiinni, kun katsot aika ajoin kelloa ja tajuat, että saat nukkua enää vain muutaman tunnin.
Nukahtamista voi harjoitella ja Curious Mind Magazine onkin jakanut vinkin, jonka tulisi toimia – sivuston avulla nukahtamisen tulisi tapahtui muutamien minuuttien aikana.
Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta?
Niksin takana on Yhdysvaltalainen lääkäri, Andrew Weill. Lääkäri kertoo idean olevan peräisin joogan aikana tehtävästä 4-7-8 -hengitystekniikasta.
Parhaimmillaan tekniikan avulla voi nukahtaa jopa minuutissa.
Hengitys on hermoston luonnollinen ”unilääke” ja sen tehtävänä on laskea stressitasoa ja lievittää lihäsjännitteitä. Samaan aikaan tämä tekniikka auttaa sinut unohtamaan päässä pyörivät ajatukset.
Tee näin:
1. Laita kielen pää etuhampaiden taakse ja pidä se tässä kohdassa koko harjoituksen ajan.
2. Hengitä voimakkaasti suun kautta ulos siten, että kuuluu viheltävä ääni.
3. Hengitä seuraavaksi kevyesti nenän kautta ja laske samalla neljään
4. Pidätä hengitystäsi ja laske samanaikaisesti seitsemään.
5. Hengitä taas voimakkaasti suun kautta ulos siten, että kuuluu viheltävä ääni, noin kahdeksan sekunnin ajan.
6. Hengitä sisään ja toista harjoitus neljä kertaa tai kunnes nukahdat.
Niksi on ilmainen ja se voi taata tavattoman paljon helpotusta.
Katso lisätietoa oheiselta videolta!
Jaa tieto ystävillesi, jotka kärsivät univaikeuksista.
Lähde: Curious Mind Magazine
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nainen löysi ostamastaan talosta luukun – avasi sen ja huomasi rappuset, jotka johtivat synkkään kellariin
- Feissarimokat: täytätkö sinäkin ärsyttävän setämiehen kriteerit? Jasmina avautuu somessa
- Feissarimokat: humalainen saapui ovelle riehumaan – Janne otti tilanteesta ilon irti
- Video: auton voimakkaat bassot saivat naisen melkein laukeamaan – ”rakastan tätä vehjettä”
- Vitsi: hammaslääkäri menee sänkyyn naisen kanssa, jonka hän tapasi yökerhossa
- Feissarimokat: luomenpoisto on akuutti toimenpide — tästä jutusta on vaikea saada selvää
- Mies sai vastuuksi ottaa lomakuvia matkalta – ystävät katuivat päätöstä loman jälkeen
- Feissarimokat: Maarit kysyy voiko poreammeessa tulla raskaaksi – sai hauskoja vastauksia
- Feissarimokat: Anniina ei usko dinosauruksiin – perustelee väitteensä kummallisesti
- Asiakas raivostuu saadessaan selville hänen tatuoijansa linnataustan – pomon vastaus kerää ylistystä
- Mies kiertää pienen kuusen puun rungon ympärille: esi-isien nerokas niksi leviää Suomessa
- Feissarimokat: vuokraisäntä kielsi oluen nauttimisen saunassa – ”ettei vaan satu mitään”
- Feissarimokat: Prisma laittoi miesten uimahousumuodin kerralla uusiksi – kuva leviää
- Mies sai vastuuksi ottaa lomakuvia matkalta – ystävät katuivat päätöstä loman jälkeen
- Tyttöystävä hankki miehelleen paidan – paidassa oleva viesti ei jätä mitään arvailujen varaan
- Feissarimokat: paloturvallisuudesta ei pidä tinkiä – suomalaisten keskustelu on huolestuttavaa
- Tiede väittää: tällä naisella on kirjaimellisesti täydellinen kroppa – oletko samaa mieltä?
- Feissarimokat: Äiti raivoaa tyttärensä tunnuksilla ja väittää ettei Suomen laki päde heidän perheessä
- Feissarimokat: ”voiko yli 100 vuotta vanhaa hirven paistia syödä?”
- Feissarimokat: vuokranantajan painajaisia — vuokraisitko sinä asuntosi näille?