Koronarokotteen keksijälle huikea tarjous: katso mitä venäläisellä ”näyttelijällä” on annettavana
Koronaviruksen riehuessa ympäri maailmaa monet lääkeyhtiöt yrittävät löytää parantavaa rokotetta, joka voisi pelastaa tuhansia ihmishenkiä. Rokotteen keksiminen toisi lääkeyhtiölle myös merkittäviä taloudellisia hyötyjä.
Venäläinen aikuisviihdetähti on päättänyt kantaa kortensa kekoon motivoimalla tiedemiehiä keksimään parannuskeinon. Hän ilmoitti julkisesti tarjoavansa seksiä henkilölle, kuka keksii ensimmäisenä parannuskeinon.

Venäläinen aikuisviihdetähti Lola Taylor yrittää pelastaa ihmiskunnan omalla osaamisellaan. Taylor ei ole keksimässä parannuskeinoa virukseen, mutta hän motivoi tutkijoita tarjoamalla koronarokotteen keksijälle (keksijöille?) seksiä.
Rokotetta ei todennäköisimmin keksi yksi ihminen, vaan tutkijoista koostuva ryhmä. En tiedä onko Lola Taylor ottanut tätä huomioon.

Lola Taylor on tällä hetkellä kotonaan Moskovassa karanteenissa, eikä hän saa poistua talostaan. Luvatta ulkona liikkuvat ihmiset voidaan pidättää ja tämä herätti Lolan halun auttaa.

”Olen karanteenissa kotona ja kaikki on hyvin. Olen tämän vuoksi valmis antamaan hänelle, joka keksii rokotuksen koronavirusta vastaan. Ihmiset kärsivät. Tämä on vaikeaa. En saa poistua kodistani, sillä poliisit voivat vangita minut. Lyhyesti sanottuna, kannan korteni kekoon rokotteen kehottamiseksi.”

Olen varma, että tutkijat ympäri maailmaa yrittävät kuumeisesti löytää rokotteen koronavirusta vastaan. Lola Taylorin tarjous ei kuitenkaan varmasti ainakaan hidasta tutkimusten etenemistä.
Jaa uutinen, jos olet ylpeä tällaisesta uhrautumisesta yhteiskunnan hyvinvoinnin ollessa kyseessä!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos sinulle tarjotaan tätä asiaa lentokoneessa, kieltäydy aina
- Nämä 8 merkkiä kertovat, että olet ärsyttävä turisti – tee testi!
- Nämä 6 suosittua turistikohdetta eivät ole vaivan arvoisia – älä tuhlaa näihin aikaa ja rahaa
- Joni haluaa hoitaa kissanpentuja – ilmoitus ei varsinaisesti herätä luottamusta
- Kaijalla on vaikeuksia ymmärtää pilkkimisen konseptia – tällä tyylillä kalaa tuskin nousee
- Feissarimokat: Johanna kertoi ripulistaan vähän laajemmalle yleisölle
- Feissarimokat: Onko tämä nyt se kaikkien pelkäämä oravanpyörä?
- Feissarimokat: WC on ehkä varattu, mutta kyllä hätä keinot keksii
- Nainen varasi kirjastosta syvällistä lukemista – todellisuus loksautti leuat
- Feissarimokat: Olisko taas aika poistaa tinder?