Lentokoneen matkustajien korvista ja nenistä alkoi valua verta – kapteenin virhe aiheutti kaooksen
Lentokoneella matkustaminen on nopeaa ja turvallista, vaikka moni pelkääkin ”lentävässä metalliputkessa” olemista.
On huomattavasti todennäköisempää että ihminen kuolee auto-onnettomuudessa kuin lentokoneessa, mutta silti lähes kaikki ajavat tai ovat auton kyydissä päivittäin. Lennon aikana voi olla turbulenssia ja muita epämukavia yksityiskohtia, jotka tuntuvat pelottavilta – usein kyse on kuitenkin täysin tavallisista ilmiöistä, joita lentäjät ja miehistö kohtaavat viikoittain. Tässä tapauksessa ei voida kuitenkaan puhua tavallisesta virheestä, kun matkustajien korvista ja nenästä alkoi yhtäkkiä vuotamaan verta. Kapteeni oli unohtanut paineistaa matkustamon, jonka seurauksena leppoisasta lennosta tuli todellinen painajainen. Intiassa Jet Airwaysin lentokoneen kyydissä olleet matkustajat menivät paniikkiin, kun verta alkoi valua heidän sieraimista ja korvista. Mumbaista lähtenyt lentokone oli ollut ilmassa 45 minuuttia, kun se joutui tekemään hätälaskun kapteenin virheen vuoksi. 30 ihmistä alkoi kärsimään kovasta verenvuodosta. Samalla myös happinaamarit putosivat jotta matkustajat voisivat parantaa oloaan. Paikalla olleen matkustajan mukaan kukaan henkilökunnasta ei auttanut tai kertonut mitä oli tapahtunut. 5 ihmistä joutui tapahtuman seurauksena sairaalaan, mutta loput matkustajat selvisivät ilman suurempia vammoja. Nyt lentoyhtiö tutkii tapausta yhdessä poliisin kanssa selvittääkseen mitä lennon aikana todellisuudessa tapahtui.
Kuulostaa karmivalta! Kuinka sinä olisit reagoinut, kun ympärilläsi olevat ihmiset olisivat alkaneet kärsiä verenvuodosta yhtä aikaa?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa